Blind Channelin UMK-finaalikappale on julkaistu, sen voit kuunnella tästä – "Haluttiin, että biisi koukuttaa heti ja saa kuulijan messiin"

Oululaislähtöinen Blind Channel edustaa UMK-finaalissa niin sanottua perinteisempää rokkibiisiosastoa. Mona Salminen/Yle Kuvapalvelu
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Oululaislähtöinen Blind Channel kisaa euroviisuedustajan paikasta UMK:ssa kappaleella, jonka tuotannosta ovat vastanneet bändin jäsenet ja tuottaja Joonas Parkkonen. Sen on miksannut kansainvälisesti arvostettu tekijä Dan Lancaster (Bring Me the Horizon, Blink182).

– Dark Side on hauskanpitobiisi ulkopuolisuutta tunteville. Se on pimeydessä olevien bileiden soundtrack, jossa tiivistyy Blind Channelin ydin, yhtye kommentoi.

Dark Sidea tehdessään yhtye mietti alusta alkaen, miltä se kuulostaisi liveyleisön edessä esitettynä.

– Haluttiin, että biisi koukuttaa heti ja saa kuulijan messiin. Ei lähdetty sen kummempia arpomaan vaan täysillä kertsillä sisään, Aleksi Kaunisvesi kertoo.

Violent popiksi musiikkiaan luonnehtiva Blind Channel on kypsynyt underground-piireissä kolmen levyn ajan, ja nyt on yhtyeen aika tulla kaikkien huulille, koteihin ja soittimiin. Esiintymistä rakastava bändi on taipuvainen tekemään hulluja juttuja ja nauttii isosta show’sta.

UMK-ammattilaisraati on tyytyväinen, että mukaan saatiin tänä vuonna myös rock-edustusta.

– Blind Channel on yksi suomalaisen rockin potentiaalisimmista vientibändeistä. Suomi on yhä suurelta osin rock-maa, joten on mahtavaa, että mukana on vähintään yksi sen genren edustaja – ja onhan se meidän ainoa euroviisuvoittokin tullut rockilla.

– Dark Side on biisinä Bring Me The Horizonin kaltaisten modernin rockin suurnimien parhaiden biisien tasolla ja Blind Channel on hieno vaihtoehtoinen artisti perinteisesti popin täyttämässä UMK-maailmassa. Odotamme mielenkiinnolla kuinka räjähtävän show'n bändi tykittää UMK:n lavalla, raati summaa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut