Sairauspoissaolot vähenivät koronavuonna – Kelan korvaamissa päivärahoissa yksi sairauksien pääryhmä pysyi silti lähes ennallaan

Kuvituskuva. Arkisto/Saara Karttunen
Klaus Nurmi

Klaus Nurmi

Kelan korvaamien sairauspoissaolojen määrä väheni viime vuonna. Sairauspäivärahaa saavien määrä pieneni useimmissa sairausryhmissä, ei kuitenkaan mielenterveyden häiriöissä.

Viime vuonna sairauspäivärahaa sai noin 295 000 henkilöä eli 9,2 prosenttia ei-eläkkeellä olevasta väestöstä – lähes tarkalleen yhtä moni kuin vuonna 2018, tiedottaa Kela ja arvelee viime vuosien kasvutrendin kääntyneen laskuun.

Kela myönsi viime vuonna yhteensä 14,5 miljoonaa sairauspäivärahapäivää. Niistä kertyi yhteensä noin 727 000 päivää eli viisi prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna.

– Sairauspäivärahaa voidaan maksaa kuudelta päivältä viikossa ja noin 300 päivältä vuodessa, joten maksupäivien kokonaismäärä vastaa noin 48 000:tta henkilövuotta, Kelan tutkimuspäällikkö Jenni Blomgren kirjoittaa Tutkimusblogissa.

Mielenterveyden häiriöiden perusteella sairauspäivärahaa saaneiden määrän kasvu on toistaiseksi pysähtynyt.

Sairauspäivärahaa saaneiden määrä ja osuus väestöstä pienenivät jonkin verran useimmissa pääryhmissä, erityisesti tuki- ja liikuntaelinten sairauksissa sekä vammoissa ja myrkytyksissä.

Viime vuosina huolta herättänyt mielenterveyden häiriöihin perustuvien sairauspäivärahakausien yleistyminen näyttää ainakin toistaiseksi päättyneen.

– Saajien määrä ei tässä sairausryhmässä kuitenkaan vähentynyt muiden isojen sairausryhmien tavoin, Blomgren toteaa.

Kela korvasi vuonna 2020 mielenterveyden häiriöiden perusteella noin viisi miljoonaa sairauspäivärahapäivää eli 34 prosenttia kaikista maksetuista päivistä.

Mielenterveysdiagnoosien perusteella maksettujen päivien määrä pieneni hieman vuoteen 2019 verrattuna.

Naisille sairauspäivärahapäiviä kertyi viime vuonna enemmän kuin miehille.

Kela maksoi jokaista 16-67 -vuotiasta ei-eläkkeellä olevaa suomalaista kohden 4,5 sairauspäivärahapäivää.

Naisille maksettiin yhtä henkeä kohden 5,1 päivärahapäivää, miehille 3,9 päivää.

Vaikka vuotta 2020 leimasi koronavirusepidemia, sairauspäivärahaa tällä diagnoosilla saatiin harvoin.

Koronavirusinfektion diagnoosilla sairauspäivärahaa sai vain 1 124 henkilöä.

– Poikkeuksellinen vuosi tuo haasteita myös sairauspoissaolotrendien tulkinnalle – on mahdotonta tietää, miten nimenomaan koronaepidemia on vaikuttanut muutoksiin. Emme voi tietää, miltä sairauspoissaolojen kehitys olisi näyttänyt ilman koronaepidemiaa, Blomgren kirjoittaa.

Kommentoi

Mainos: OVV Asuntopalvelut

Kesä on vuokrauksen sesonkiaikaa

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut