Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tampereen Teatterin suurtuotanto kiinnosti näyttelijöitä – rooleihin ja muihin tehtäviin haki yli 500

Tampereen Teatterissa syksyllä 2022 Suomen ensi-iltansa saavan Anastasia-musikaalin rooleihin ja ensemble-tehtäviin haki yli 500 näyttelijää ja musikaaliartistia. Tulevana viikonloppuna, lauantaista maanantaihin 16.-18.1. järjestettäviin koe-esiintymisiin on kutsuttu 200 hakijaa, Teatteri tiedottaa.

Koe-esiintymiset järjestetään teatterin molemmilla näyttämöillä enintään kymmenen hengen ryhmissä koronarajoituksista ja turvallisuudesta huolehtien. Koe-esiintymiseen kuuluu laulu- ja tanssiosuus.

Tampereen Teatteri tuo ensimmäisenä Suomessa Anastasia-musikaalin ensi-iltaan. Musikaalin ohjaa Suomen eturivin musikaaliohjaaja, Samuel Harjanne, jonka meriitteihin lukeutuvat esimerkiksi menestysmusikaalit Pieni Merenneito, Kinky Boots ja Billy Elliot.

Tampereen Teatterille on myönnetty lupa tehdä vuonna 2016 kantaesitetystä musikaalista oma versio. Sen ensi-ilta on 3. syyskuuta 2022. Musikaalin tarina kuljettaa Venäjän vallankumouksen keskeltä Pariisiin, missä nuori ja rohkea Anya etsii itseään ja menneisyyttään.

Broadwaylla esitetyn musikaalin tekijöinä on Tony-palkittu kolmikko: käsikirjoittaja Terrence McNally, säveltäjä Stephen Flaherty ja laulujen sanoituksista vastannut Lynn Ahrens.