Tätä jäi käteen Ilveksen harjoitusottelusta: Skyttä on hurjassa kunnossa, debytantit vakuuttivat heti, Valioliiga-taustainen entinen nuorisolupaus lähtee kotiin

Ilvekseen tälle kaudelle siirtynyt Teemu Jäntti teki samantien maalin ensimmäisessä harjoitusottelussa. Juha Peurala
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Jalkapallo-Ilveksen vuoden ensimmäinen harjoitusottelu pelattiin tyhjälle Pirkkahallille lauantaina, mutta varsinaisesta matsista jäi käteen sen sijaan enemmän.

Valioliiga-seurojenkin kiikarissa oleva Naatan Skyttä lunasti odotuksia samantien, vaikka kyseessä olikin "vain" Ilveksen ykkös- ja kakkosjoukkueiden kohtaaminen: Skyttä iski ensimmäisellä puoliskolla kolme maalia ja oli käytännössä pitelemätön. Tammikuun siirtoikkunan osalta on mielenkiintoista seurattavaa, vaihtuuko maisema jo tässä vaiheessa nuoren pelaajan uraa. Ilveksen edustusjoukkue voitti kakkosjoukkueen maalein 4-0.

Uudet hankinnat osoittautuivat onnistuneiksi: maalivahti Rasmus Leislahti esitti saman tien vahvan näytön siihen suuntaan, että mies kannattaa kirjata vahvasti papereihin joukkueen alkavan kauden ykkösmaalivahdin paikalle. Onnistunein suoritus oli toisella puoliajalla miehen torjuessa kakkosjoukkueen Mikke Silvennoisen rangaistuspotkun: Silvennoinen haki tarkkaa sijoitusta, mutta tarkasti torjui Leislahtikin aivan alakulmasta. Lahdesta saapunut Teemu Jäntti onnistui maalinteossa heti avausottelussa.

Huonojakin uutisia otteluun sisältyi: testipelaaja, aikoinaan Manchester Cityn organisaatioonkin kuulunut nigerialainen keskikenttämies Chidiebere Nwakali osoittautui saman tien niin huonokuntoiseksi, että päävalmentaja Jarkko Wissin mukaan tämä poistuu organisaatiosta alkavalla viikolla.

Nwakali kuului Manchester Cityn organisaatioon elokuuhun 2018 saakka, jonka jälkeen hän siirtyi vapaalla siirrolla Puolaan. Puolan jälkeen ura on ollut erittäin rikkonainen: uraan mahtuu muun muassa seurasiirto Ruotsin Kalmar FF:ään sekä Turkin Tuzlasporiin, josta mies lähti kolmen kuukauden jälkeen joulukuussa 2020.

Kommentoi

Mainos: Pirkanmaan Osuuskauppa

Kuka olet ilman titteliäsi? Ihmisten työpaikan mallit kertovat

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut