Nuorille on saatava lisää vaikutusvaltaa, sanoo Tampereen nuorisovaltuuston puheenjohtaja

Näkökulma: Lukiolainen Arttu Vuori, 18, saatetaan nähdä keväällä myös kuntavaaleissa.

Puheenjohtaja Arttu Vuori haluaisi täkäläiselle nuorisovaltuustolle aiempaa aktiivisemman roolin päätöksenteossa. Pekka Ruissalo
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Tampereen yhteiskoulun lukiota käyvälle Arttu Vuorelle joulukuu 2020 jää historiaan kahdesta keskeisestä syystä: Vuori täytti silloin 18 vuotta ja valittiin Tampereen nuorisovaltuuston puheenjohtajaksi.

Ajokorttia Vuorella ei vielä ole, mutta tavoitteita nuorisovaltuuston osalta senkin edestä. Keskeinen tavoite on lisätä nuorisovaltuuston vaikutusmahdollisuuksia yleisesti kuntapolitiikassa.

– Iso nuoria koskeva teema on mielenterveyspalveluiden kehittäminen. Kun nuorilla on pakollinen fyysisen terveyden tarkistus, niin miksei sama voisi koskea henkistä terveyttä? Käytännössä puhutaan siis psykologikäynnistä oppivelvollisuuden aikana.

Sitten Vuori haluaa vaikuttaa nuorten työllistymismahdollisuuksiin. Tällä hän tarkoittaa sitä, ettei koululaisten työkokemus olisi ainoastaan kesätöiden varassa.

– On hyvä tavoite, että jokaisella nuorella olisi ainakin alle 18-vuotiaana saatu työkokemus. Kesätyö on tässä hyvä mahdollisuus, mutta mahdollisuuksia voisi olla tasaisesti ympäri vuoden. Se vaatii taas enemmän yhteistyötä oppilaitosten, kaupungin ja yritysten välillä.

Vuori näkisi nuoria tekemässä kuntaviestintää sosiaalisen median keinoin.

– Nuoret ovat nykyisin lähtökohtaisesti todella hyviä siinä, hän sanoo.

Ja sitten vaikuttaminen yleensä. Nuorisovaltuuston edustajalla on ollut vuodesta 2004 saakka lautakuntapaikat – Vuori korottaisi panoksia lisäämällä nuorisovaltuustolaiselle puhe- ja läsnäolo-oikeuden kaupunginhallitukseen.

– Lisää vuoropuhelua kaupungin kanssa ja suora aloiteoikeus kaupunginvaltuustolle, jotta saadaan nuorille lisää mahdollisuuksia vaikuttaa, hän ehdottaa.

Äänestysaktiivisuuden kehittäminen kiinnostaa myös. Nuorisovaltuuston vaaleissa äänesti Tampereella 6 383 yhteensä 16 112 äänioikeutetusta. Se on selvästi yli kolmasosa, joka sijoittaa Vuoren mukaan Tampereen suurten kaupunkien vertailussa kärkipaikalle.

– Ammatillisten oppilaitosten osalta kampanjointia pitää tehdä edelleen. Siellä äänestysaktiivisuus oli hyvästä kokonaistuloksesta huolimatta varsin pientä, Vuori huomioi.

Ja voi olla siinä ja siinä, nähdäänkö joulukuussa täysi-ikäistynyt puheenjohtaja myös kuntavaaliehdokkaana. Useampi puolue on jo Vuorta kysellyt mukaan kevään vaaleihin.

– Politiikka kiinnostaa tulevaisuudessa ilman muuta, ja en näkisi mahdottomana tulevaisuuden työsarkana myöskään kansanedustajan uraa. Vielä en ole päätöstä kevään vaalien osalta kuitenkaan tehnyt, Vuori sanoo.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut