Nokian surmasta ilmoittautuneen miehen vangitsemista käsitellään perjantaina – syytenimikkeenä on murha

Pirkanmaan käräjäoikeus käsittelee perjantaina iltapäivällä Nokian surmasta epäillyn miehen vangitsemista. Pekka Ruissalo
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Pirkanmaan käräjäoikeus käsittelee perjantaina iltapäivällä, päättääkö se vangita vuonna 1990 syntyneen miehen, joka ilmoittautui poliisille loppiaisena asianajajansa välityksellä. Poliisi otti miehen kiinni loppiaisena.

Nokian henkirikoksesta epäilty otettu kiinni – ilmoittautui itse poliisille

Nokian Myllyhaassa Petäjäpolulla sijaitsevan kerrostalon parkkipaikalta löytyi jouluyönä surmattu mies. Poliisin tutkinnan mukaan tapahtumat olivat edenneet nopeasti. Uhri oli saapunut kerrostalon pihalle kello 00.31, ja ohikulkija ilmoitti ruumiista poliisille kello 00.45. Poliisi on kertonut, että uhri on nokialainen, vuonna 1990 syntynyt mies.

Nokian jouluöisen henkirikoksen tutkinta jatkuu: poliisi pyytää lisää tunnistuksia – aiemmin julkaistu kuva kävelevästä miehestä ei ole johtanut tunnistukseen

Syytenimikkeenä on oikeuden juttuluettelossa murha. Tämä tarkoittaa sitä, että tekoa tutkitaan harkittuna ja tahallisena.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut