Pirkanmaalaismies sekoili liikenteessä kaksi kertaa saman kuukauden aikana – Ensin peruutettiin päin ostoskärryä, toista reissua ei katkaissut poliisin kaasusumutinkaan

Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Tamperelaismiehelle on tuomittu kuuden kuukauden vankeusrangaistus yli 20 rikoksesta, jotka ovat ajoittuneet enimmäkseen vuodelle 2019. Kokonaisuus muodostuu muun muassa erilaisista varkauksista sekä päihteiden väärinkäyttöön liittyvistä rikoksista.

Huhtikuuhun 2019 mahtuu kaksi liikenneturvallisuuden vaarantamista: ensin ajo-oikeudeton mies on ollut liikkeellä Kangasalla, jossa hän on peruuttanut täkäläisen kaupan pysäköintialueella siihen malliin, että sivulliset ovat olleet hengenvaarassa. Ensin peruutus vei miehen ajoneuvon päin ostoskärryä sillä seurauksella, että se on iskeytynyt vauhdilla päin toista henkilöautoa. Tilanteessa auton kuljettaja on jäänyt osittain ostoskärryn ja oman autonsa väliin, josta on aiheutunut kipua vasempaan käteen ja sääreen.

Saman kuun lopussa mies on ollut liikkeellä Tampereella, missä matkantekoa ei ole pysäyttänyt edes poliisin kaasusumutin. Mies on Åkerlundinkadulla ensin jatkanut matkaansa poliisin pysähtymiskäskystä huolimatta. Sitten matka on jatkunut yksisuuntaista katua väärään suuntaan kohti Yliopistonkatua. Lopulta matkanteko on katkaistu tilapäisesti Sammonkadulle, jossa poliisi on joutunut käyttämään kaasua. Tästä huolimattakin mies on jatkanut matkaansa, ja matkanteko on pysähtynyt lopulta Kalevan ABC-huoltoaseman pihaan.

Miehellä oli kyydissään kolme matkustajaa. Autoilu ajoittui öiseen aikaan ja Tampereella mies ajoi useampaan otteeseen päin punaisia. Ajoreitin varrella on ollut useita risteyksiä, suojateitä sekä tietyömaa-aluetta, joten syyttäjän mukaan rikos on ollut omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisen hengelle tai terveydelle.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut