Juha ja Saija Happonen aloittavat K-Rauta Ylöjärven kauppiaina 28. joulukuuta.
– K-Rauta Ylöjärvi on perinteinen ja tunnettu kauppapaikka. Lähdemme yhdessä ammattitaitoisen henkilökuntamme kanssa toteuttamaan täyden valikoiman rautakauppaa niin kuluttaja-asiakkaille kuin yritysasiakkaille. Paras asiakaspalvelu on kunnia-asiamme, Happoset kertovat tiedotteessa.
Happoset kertovat tiedotteessa, että muutoksia on luvassa muun muassa puutavaran ja puutarhan tuotealueiden kehittämsiessä.
Juha ja Saija Happosen kauppiasura alkoi 2007 Kauhajoen Rautia-kauppiaina.
– Juha on ottanut ensimetrinsä rautakaupassa 1994 Jyväskylässä ja kiintymys oli valmis, vitsailevat Happoset tiedotteessa.
Matkan varrella hän on suorittanut kaupan esimiehen erikoisammattitutkinnon ja kauppiasvalmennuksen. Saija Happonen tuli mukaan miehensä rinnalle rautakaupan arkeen 2008 lasten hoitovapaan jälkeen. Hän siirtyi rautakaupan työhön muulta alalta. Saija on myös hankkinut työn ohessa yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon.
Juha ja Saija Happosen perheeseen kuuluvat 14-vuotiaat kaksospojat ja 8-vuotias tytär sekä Messi-kissa. Harrastuksena molemmilla on höntsäkoris ja kesäisin beach volley.