Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Keskustorin suosikkivaloille jatkoa? – Valoinstallaatiot voivat jopa korvata ilotulitukset pysyvästi

Kaupunki: Seitsemän talon julkisivujen valoprojisoinnit ovat ihastuttaneet kaupunkilaisia. Tampereen kaupunki harkitsee niille jatkoa.

Tampereen kaupunki harkitsee jatkoa Keskustorin suosituille valoinstallaatioille. Elinvoiman ja kilpailukyvyn apulaispormestari Jaakko Stenhäll kertoo, että lähtökohta on se, että suosio ja hyvä palaute on noteerattu.

– Lähtökohta, mitä on keskusteltu, että on toiveissa jatkoa, Stenhäll sanoo.

Jatko vaatii kuitenkin selvityksiä ja keskustelua muun muassa taloyhtiöiden kanssa. Heiltä saatiin tänä vuonna lupa valoinstallaatioiden heijastamiseen, mutta jatkosta ei ole vielä keskusteltu. Ainakaan Stenhällin korviin ei kuitenkaan ole negatiivista palautetta taloyhtiöiltä kantautunut.

Tänä vuonna Tampereen kaupunki ei järjestänyt perinteistä itsenäisyyspäivän ilotulitusta eikä raketteja paukutella uutenavuotenakaan. Valoinstallaatiot voivat tulevaisuudessa korvata ilotulitukset.

– Minun oma näkemys on, että tämä palaute ja keskustelu ohjaa aika voimakkaasti siihen ohjaa. Ilotulitukset jakavat aika paljon mielipiteitä, miten lemmikit suhtautuvat ja roskaa tulee. Kyllä tämä on suunta, mihin ollaan menossa, tämä voisi olla tulevaisuutta, Stenhäll sanoo.

– Ilotulitus kestää korkeintaan kymmenen minuuttia ja tämä on ollut useamman viikon houkuttelemassa turisteja ja kaupunkilaisia keskustaan.

Stenhäll näkee valoinstallaatiot mahdollisuutena houkutella turisteja Tampereelle myös pimeään vuodenaikaan.

– Tampere on hyvä kesäkaupunki, mitä Suomessa on paljon, Stenhäll sanoo ja lisää, että valot voisivat olla syyskuukausien valtti.

– Muitakin elementtejä on, että ravintolat ovat laajentaneet terassikautta talvelle ja keskustassa on igluja, joita voi varata, että voi omalla porukalla mennä.

Koronan takia tänä syksynä on ajateltu monta asiaa uudella tavalla. Osa niistä voi jäädä elämään tulevaisuuteenkin.

Valoprojisointien vastaava tuottaja Saara Saarteinen kertoo, että odotuksissa on päästä jatkamaan valoprojisointeja tulevaisuudessakin.

– Tätä ei ole koronan vuoksi suunniteltu, vaan on ollut joka tapauksessa kehityssuunta. Uskon, että tätä on tulevaisuus, Saarteinen sanoo.

– Olen tosi iloinen siitä, että tällaisen vaikean vuoden päätteeksi, vuoden pimeimpään aikaan ollaan pystytty ilahduttamaan ihmisiä ja on syntynyt sellaista winter wonderland -henkistä satumaista tunnelmaa, kun ei ole lunta.

Saarteinen sanoo, ettei valoprojisointien heijastaminen muuallekin Tampereelle olisi teknisesti vaikeaa, mutta se vaatisi resursseja. Valoinstallaatiot myös houkuttelevat ihmisiä keskustaan ja ne tukevat esimerkiksi Joulutoria.

– Sekin on oleellinen osa tätä, että kun joskus ollaan toivottavasti normaalissa, niin toivon, että tämä on yksi keino, joka tuo ravintoloihin ja hotelleihin liikettä ja vahvistaa aluetaloutta.

Päätöksiä jatkosta tehtäneen jo alkuvuodesta.