Tampereen Nuorten turvatalo päivystää joulun pyhinä – apua tarjolla lähes ympäri vuorokauden

Kuvituskuva Jasmin Kareinen

Riina Haapala

Tampereen Nuorten turvatalo päivystää joulunpyhinä lähes ympäri vuorokauden.

Kotona-asuvista nuorista 40 prosenttia on viettänyt tänä vuonna aiempaa enemmän aikaa vanhempiensa kanssa, selviää Nuorisotutkimusverkoston tutkimuksesta. Osalle nuorista ja heidän läheisistään yhdessäolo on tuonut iloa, mutta monille se on tarkoittanut ristiriitojen kärjistymistä.

– Perheen taloudelliset ja työhön liittyvät huolet sekä vanhempien väliset ristiriidat ovat tulleet nuorille selvemmin näkyviksi kotona vietetyn ajan kasvettua. Epävarmuus perheen tulevaisuudesta aiheuttaa nuorille turvattomuutta. Nuorten tilannetta hankaloittaa se, ettei kodin huoliin pysty tavalliseen tapaan ottamaan etäisyyttä harrastusten tai kavereiden kanssa oleskelun avulla, kertoo digitaalista perhetyötä Nuorten turvataloilla kehittävä perhe- ja paripsykoterapeutti Kati Kyyrö tiedotteessa.

Joulun ja uudenvuoden aikaan liittyy paljon yhdessä koettua hyvää, kaivattua ja kipeää.

– Olemme Nuorten turvataloilla huomanneet, että täyttymättä jääneet odotukset purkautuvat pahana olona, mutta usein vasta kun on aika palata arkeen. Ihmiset tsemppaavat juhlapyhien ajan, monilla on halu onnistua perinteiden ylläpitämisessä, Kyyrö kuvailee.

Tampereen ydinkeskustassa sijaitseva Nuorten turvatalo päivystää myös joulun pyhinä lähes ympäri vuorokauden. Sen tilapäinen majoitus tarjoaa yöpaikan nuorille. Turvatalolle ei voi tulla, jos on koronaan liittyviä oireita. Keskusteluapua turvatalo tarjoaa verkossa. Tukea voi hakea yksin tai yhdessä läheisten kanssa.

– Tuemme nuoria Sekasin-chatissä ja perheitä sekä läheisiä uudella Suhteellista-alustallamme, jonka videotapaamiseen voi varata ajan verkkosivulta. Jos kodin tilanteeseen haluaa hakea tukea anonyymisti, voi keskustelun aloittaa myös Suhteellista-chatissä. Akuutissa tilanteessa kannattaa tietenkin aina soittaa suoraan turvatalolle ja siellä mietitään yhdessä sopiva tapa tavata, Kyyrö kertoo tiedotteessa

Tampereen Nuorten turvatalo on avoinna torstaista 24.12. kello 15 alkaen lauantaihin 26.12. kello 10 asti.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut