Annettiinko vuokralaiselle tarkoituksellisesti väärää tietoa asunnon sisäilmaongelmista? – käräjäoikeus antoi asiasta päätöksensä

Tamperelaismiehen näpistely-yritys pysähtyi vasta kaasusumuttimen käyttöön elokuussa 2018. Ilpo Kekki/ESM:n arkisto
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Pirkanmaan käräjäoikeus on antanut päätöksensä asiassa, jossa äitiä ja poikaa syytettiin törkeästä petoksesta. Oikeuskäsittely sai alkunsa, kun äidin ja pojan vuokraamasta asunnosta oli havaittu muun muassa sisäilmaongelmia ja vesivahinko, ja vuokralainen päätti tehdä rikosilmoituksen asiassa.

He kiistivät esitetyt syytteet. He eivät olleet lausuntonsa mukaan mahdollisista vahingoista tietoisia.

Mahdollisesti havaitut ongelmat oli lisäksi taloyhtiön toimesta korjattu. Kaksikko ei ole myöskään ollut tietoinen viemärin tukkeutumisesta, sähköasennusten virheellisyydestä tai saunan ja pesuhuoneen rakenteiden määräysten vastaisuudesta. Asunto oli ollut perheen omistuksessa useamman vuosikymmenen ajan, ja tuona aikana kiinteistössä ei ollut havaittu ongelmia.

Oikeus katsoi päätöksessään, että kiinteistössä oli havaittu ongelmia muun muassa sisäilman ja vesivahinkojen suhteen. Törkeän petoksen tunnusmerkistö ei oikeuden mukaan kuitenkaan täyty, sillä se vaatisi tahallisuutta. Oikeus katsoi, että rikosoikeudellisesti asiaa arvioitaessa ei ole syytteessä mainittujen yksilöityjen väitteiden osalta riittävällä tavalla näytetty, että viat ovat olleet kaksikon tiedossa ja he olisivat näin ollen joko salanneet vikoja tai antaneet niistä tahallaan väärää tietoa. Oikeus arvioi, että muun muassa näiden seikkojen vuoksi kaksikon syytteet on hylättävä.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen, vaan siitä voi valittaa hovioikeuteen.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut