Käräjäoikeus antoi vankeustuomion tatuoijana työskennelleelle miehelle – syyllistyi kahteen seksuaaliseen tekoon pakottamiseen työtilanteessa

Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Pirkanmaan käräjäoikeus on antanut päätöksensä asiakokonaisuudesta, joka ajoittuu vuoteen 2014 ja 2015. Syytteenalaiset asiat ovat olleet hyvin yhteneväisiä: nainen on mennyt ottamaan tatuoinnin, mutta varsinainen tatuointitilanne on saanut epätarkoituksenmukaisia käänteitä.

Ensimmäisessä tilanteessa nainen on tullut tatuoijan luokse sillä ajatuksella, että tämä tekee hänelle kuvan joka ulottuu lantioon asti. Tatuointia tehdessä nainen on maannut oikealla kyljellään tatuointipöydällä. Tämän jälkeen mies on kuitenkin alkanut kosketella häntä tavoilla, jotka ovat olleet kiistattomasti seksuaalisesti häiritseviä.

Hyvin suuri osa kokonaisuuteen liittyvistä tapahtumista ja henkilöistä on tuomiolauselmasta salattu.

Toisessa tilanteessa yksityiskohdat ovat olleet hyvin samanlaisia kuin ensimmäisessäkin. Tämä tatuointitilanne on ollut naiselle myös hyvin kivulias kokemus. Nainen kertoi tapahtuman esitutkinnassa, että olisi estänyt miestä mikäli tatuointi ei olisi sattunut niin paljon – nainen pelkäsi, että mies voisi tehdä hänelle pahaa tatuointineulan kanssa.

Molemmista teoista tuli tuomio pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Syytekokonaisuudessa miestä syytettiin tämän lisäksi neljästä raiskauksesta sekä kahdesta pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Nuo syytteet käräjäoikeus hylkäsi.

Käräjäoikeus tuomitsi miehen kahdeksaksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen.

– (mies) on kohdistanut menettelytavat asiakkaisiinsa palvelutilanteessa ilman, että näillä olisi ollut tilanteissa tatuointitoimen pysyvyyden takia tosiasiallista mahdollisuutta estää tämän toimia.

– Menettelytavat ovat olleet tahallisia, onhan (mies) keskeyttänytkin työtään ja muita toimiaan esimerkiksi mustetta tatuointilaitteistoonsa lisätessään ja jatkanut menettelytapoja sen jälkeen. Rikokset eivät ole olleet paitsi muuten varsinkaan asiakaspalvelutilanteessa asiakkaisiin kohdistettuina sakkorangaistuksella tai ehdollisellakaan vankeusrangaistuksella sovitettavissa, käräjäoikeus katsoi perusteluissaan.

Tuomio ei ole lainvoimainen, joten siitä voi valittaa hovioikeuteen.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut