Tampereen kaupunki on avannut Omaoloon sähköisen ajanvarauksen koronatestiin – Myös alle 15-vuotiaan lapsen puolesta voi asioida

Kirjoittajan mielestä suomalaiset ovat saaneet viettää lähes normaalia eläm’’ ja silti rajoituksista naristaan. Tiina Laine
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Tampereen kaupunki on avannut Omaoloon sähköisen ajanvarauksen koronatestiin. Nyt tamperelaiset ja orivesiläiset pääsevät varaamaan ajan koronatestiin heti oirearvion täyttämisen jälkeen.

Myös 1–14 -vuotiaan lapsen puolesta voi asioida palvelussa.

– Jos oireet ovat lieviä, enää ei tarvitse odottaa, että hoitaja katsoo oirearvion ja tekee lähetteen testiin vaan ajan pääsee varamaan heti oirearvion täyttämisen jälkeen. Palvelu toimii mihin vuorokauden aikaan tahansa, kertoo projektipäällikkö Essi Lönnqvist Tampereen kaupungilta.

Jos oireet tai muut riskitekijät vaativat tarkempaa tutkimusta tai vastaanotolla käyntiä, ohjeistaa Omaolo ajan varaamisen sijaan soittamaan terveyspalvelujen neuvontaan numeroon 03 10023 tai 03 5657 0023.

Omaolo on nopein reitti varata aika koronatestiin myös lapselle, sillä nyt huoltaja voi asioida 1–14 -vuotiaan lapsensa puolesta Omaolossa. Samalla asiointikerralla pystyy täyttämään sekä oman että lapsen koronavirusoirearvion – ja Tampereella ja Orivedellä varaamaan tarvittaessa myös testiajan.

Koronatestiajan varaaminen sekä lapsen puolesta-asioiminen vaativat vahvan tunnistautumisen joko verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.

Omaolo-palvelu löytyy osoitteesta omaolo.fi .

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut