Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

THL:n kysely: Kaksi kolmesta suomalaisesta ottaisi koronarokotteen – Into kuitenkin laskenut

Noin kaksi kolmesta suomalaisesta (64 prosenttia) aikoo ottaa koronavirusrokotteen, jos se tulee saataville ja sitä suositellaan, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreesta kyselytutkimuksesta.

Joka viides suomalainen (20 prosenttia) ei ottaisi rokotetta ja joka kymmenes (10 prosenttia) kieltäytyisi siitä jyrkästi. 16 prosentilla ei ole vielä kantaa.

– On hyvä, että koronarokotteeseen suhtaudutaan melko myönteisesti. Myönteiset asenteet rokotetta kohtaan tukevat sitä, että monet ottavat sen, sanoo tiedotteessa THL:n erikoistutkija Jonas Sivelä.

Koronarokotusinto on kuitenkin laskenut viime keväästä, jolloin vastaava kysely tehtiin edellisen kerran. Tuolloin 70 prosenttia halusi ottaa koronarokotteen.

THL:n mukaan rokotusmyönteisyyden lasku johtuu siitä, että ihmiset eivät enää pidä sairastumisen riskiä yhtä korkeana kuin epidemian ensimmäisessä vaiheessa.

– Tiedämme, että sairastumiseen liitetty riski on merkittävä syy rokotusmyönteisyyteen. Mitä korkeammaksi riski sairastua johonkin tautiin koetaan, sitä myönteisemmin suhtaudutaan taudilta suojaavaan rokotteeseen, Sivelä sanoo.

Otan itse rokotteen heti kun sitä minulle tarjotaan.

Johtaja Mika Salminen, THL

THL:n johtaja Mika Salminen toteaa, että rokote on erittäin tärkeä osa koronavirusepidemian selättämistä ja osaltaan mahdollistaa paluun normaaliin.

– Otan itse rokotteen heti kun sitä minulle tarjotaan, Salminen sanoo tiedotteessa.

Sekä kevään että syksyn tutkimuksen mukaan vanhemmat ihmiset suhtautuvat nuoria myönteisemmin koronarokotteen ottamiseen.

Tuoreimman kyselyn mukaan vanhimmasta ikäluokasta, yli 64-vuotiaista, jopa 82 prosenttia sanoo ottavansa rokotteen. Nuorimmassa ikäluokassa eli 18–29-vuotiaissa jäätiin 48 prosenttiin.

– On erinomaista, että taudin kannalta suurimmassa vaarassa olevat ihmiset suhtautuvat erittäin myönteisesti rokotteeseen, Mika Salminen kommentoi tiedotteessa.

Suurin tekijä koronarokotemyönteisyydessä on kyselyn mukaan se, miten hyvin rokote suojaa itseä ja muita.

Myös rokotteen mahdolliset haittavaikutukset, tartuntatilanne Suomessa sekä terveydenhuollon ammattilaisten ja terveysviranomaisten antamat suositukset vaikuttavat ihmisten halukkuuteen ottaa koronarokote.

Nyt tehty kysely on osa THL:n keväällä 2020 aloittamaa kyselytutkimusta, jossa tarkastellaan ihmisten asenteita, käsityksiä ja huolia koronaepidemian aikana.

Osana kyselyä tarkasteltiin myös ihmisten halukkuutta ottaa tuleva koronarokote. THL:n käyttämä kysely perustuu WHO Europen ja Erfurtin yliopiston yhdessä kehittämään työkaluun.

Tutkimusaineisto on kerätty tänä vuonna Taloustutkimuksen verkkopaneelikyselyssä. Ensimmäinen aineisto on kerätty 7.–9.4., toinen 24.–28.4. ja kolmas 8.–11.4. Neljäs ja tuorein aineisto on kerätty 27.11–1.12. Tutkimukseen on jokaisella kyselykierroksella vastannut noin 1 000 ihmistä, jotka edustavat väestöä kattavasti.

Kysely tehdään taas uudelleen talvella 2021.

Muokattu 9.12.2020 kello 11.06: Muutettu alun "enemmistö suomalaisista" muotoon "kaksi kolmesta suomalaisesta".