Pirkanmaalaiselle yritysjohtajalle ehdollista vankeutta – Tuotekuvaukset muuttuivat asiattomiksi: pomo syyllistyi kahteen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, työsyrjintään ja työturvallisuusrikokseen

Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Pirkanmaan käräjäoikeus on antanut päätöksensä tapauksessa, jossa 1970-luvulla syntynyttä pirkanmaalaista yritysjohtajaa syytettiin kahdesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä, työturvallisuusrikoksesta sekä työsyrjinnästä. Syytettynä oli myös miehen alainen ja miesten edustamalle yritykselle vaaditaan yhteisösakkoa.

1970-luvulla syntynyt yritysjohtaja katsottiin syylliseksi jokaiseen syytekohtaan. Tamperelainen kertoi tapauksesta aiemmin lokakuussa. Mies oli ottanut töihin kaksi alle 18-vuotiasta nuorta naista, joiden kanssa yrityksen piti toteuttaa tuotekuvauksia.

Mies oli kuvauksien yhteydessä kosketellut kahta alaikäistä tyttöä, kommentoinut heidän ulkonäköään ja kertonut alatyylisiä vitsejä. Toiselle tytöistä esimies oli syyttäjän mukaan esittänyt kysymyksen siitä, haluaisiko tämä harrastaa seksiä hänen kanssaan.

Esimiehen ehdotuksesta tytöt olivat joutuneet myös mukaan pullonpyörityspeliin, jonka aikana esimies oli antanut tytöille seksuaalissävytteisiä tehtäviä toteutettavaksi. Tässä yhteydessä esimies oli syyttäjän mukaan tiedustellut tytöiltä muun muassa heidän seksikumppaneidensa määrää.

Oikeus katsoi, että mies oli myös rikkonut työturvallisuusmääräyksiä aiheuttaessaan alaikäisille tytöille haittaa, joka kohdistuu terveyteen. Esimies sai tuomion myös työsyrjinnästä: syyttäjän mukaan esimies on asettanut työntekijänsä työsuhteen aikana epäedulliseen asemaan sukupuolen perusteella. Näiden lisäksi miehelle ja hänen edustamalleen yritykselle koituu tuhansien eurojen suuruiset korvaukset muun muassa asianajajien palkkioista.

Esimiestä nuoremman työntekijän syyte seksuaalisesta ahdistelusta hylättiin. Miesten edustamaa yritystä koskeva syyte työsyrjinnästä jätettiin sillensä, syyte työturvallisuusrikoksesta hylättiin.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen, joten siitä voi valittaa ylempiin oikeusasteisiin.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut