Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nuori kilpaurheilija kaasutteli tuntuvaa ylinopeutta ysitiellä – IS: Vauhtia oli korkeimmillaan lähes 200 kilometriä tunnissa

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut nuoren kilpaurheilijan 110 päiväsakon rangaistukseen törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat verkkosivuillaan.

Tapahtuma ajoittuu loppukesään 2020, jolloin urheilija kaasutteli ysitiellä kovimmillaan 193 kilometrin tuntivauhtia. Alueella oli 100 kilometrin tuntinopeusrajoitus.

Nuorelle kuljettajalle harkittiin teosta myös ehdollista vankeutta. Oikeus päätyi kuitenkin sakkorangaistukseen muutamasta syystä: kuljettaja myönsi tekonsa, eikä häntä ole aiemmin rekisteröity liikenne- tai muistakaan rikoksista. Teon vakavuudesta johtuen oikeus päätyi kuitenkin määrittelemään kuljettajalle tuntuvan sakkorangaistuksen.

110 päiväsakosta kertyy kuljettajalle maksettavaa 660 euroa.