Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Markkinaoikeus: Nokian uuden hyvinvointikeskuksen rakentamisen valmistelua saa jatkaa

Markkinaoikeus on välipäätöksellään päättänyt sallia Nokian hyvinvointikeskuksen rakennusurakan valmistelun jatkamisen.

Markkinaoikeus perustelee päätöstään muun muassa sillä, että hankinnan viivästymisellä olisi Nokian terveydenhuoltopalveluille merkittäviä haitallisia vaikutuksia.

– Kaupunki on erittäin tyytyväinen markkinaoikeuden päätökseen, joka on perusteltu kattavasti. Markkinaoikeuden päätös tarkoittaa, että hyvinvointikeskuksen toteuttamista voidaan jatkaa suunnitellusti., talousjohtaja Mikko Koskela kertoo tiedotteessa.

Kaupunginvaltuusto päättää talousarviokokouksessaan 7.12.2020 hyvinvointikeskuksen rakentamiseen tarvittavista määrärahoista. Hyvinvointikeskuksen rakentaminen on tarkoitus käynnistää ensi keväänä

Nokian kaupunki valitsi syyskuussa hyvinvointikeskuksen urakoitsijaksi Skanska Talonrakennus Oy:n. Päätöksestä valitettiin markkinaoikeuteen ja vaadittiin hankintapäätöksen kumoamista. Markkinaoikeus antaa valituksesta päätöksensä erikseen myöhemmin

Markkinaoikeuden täytäntöönpanolupaa koskevasta välipäätöksestä saa tehdä valituksen vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää luvan.