Ylöjärveläinen Paula-Sirkka Vähämäki on palkittu vuoden vapaaehtoisena.
Vähämäki toimii vapaaehtoisena tukihenkilönä Tampereen mielenterveysseuran kriisikeskus Osviitassa. Hän on osallistunut toimintaan jo 21 vuoden ajan kohdaten asiakkaita sekä kasvotusten että puhelimitse. Koronaepidemian aikaan Vähämäki on päivystänyt aktiivisesti MIELI Suomen mielenterveys ry:n valtakunnallisessa kriisipuhelimessa.
Vähämäki kertoo tiedotteensa vastanneensa huhtikuun puolenvälin ja marraskuun lopun välillä 837 puheluun, vaikka päivystää vain muutaman tunnin kerrallaan. Puhelujonot ovat saaneet hänet ottamaan lisävuoroja erityisesti yön ja varhaisen aamun tunteina, jolloin monilla hätä on suurin.
– Vapaaehtoisuus tuo sisältöä ja merkityksellisyyttä elämään. Toivon, että palkinto tekee kriisikeskustyötä tunnetummaksi, ja myös innostaa uusia ihmisiä vapaaehtoistoimintaan. Vapaaehtoisena riittää kun on oma itsensä ja tekee parhaansa, eli juuri sen mihin kulloisenakin hetkenä pystyy, Vähämäki sanoo tiedotteessa.
Vuosi on ollut poikkeuksellinen myös vapaaehtoistoiminnan kentällä. Uudenlainen tilanne ja koronakriisin aiheuttamat arkielämän muutokset ovat vaatineet ihmisiltä sopeutumista. Tuen tarve on ollut laajaa. Vapaaehtoisilla on ollut suuri rooli auttajina kriisin aikana, minkä vuoksi raati piti Vähämäen palkitsemista ajankohtaisena.
Raadin mukaan Vuoden vapaaehtoinen -kisan kymmenen finalistia kuvasivat tänä vuonna hyvin koko vapaaehtoistyön kirjoa ja moninaisuutta. Kärkeen mahtui toimijoita mielenterveystyön lisäksi muun muassa eläintensuojeluun, seurakunnan toimintaan ja urheiluun liittyvän vapaaehtoistoiminnan parista.