Tätä itsenäisyyspäivää viettää Pirkanmaalla 630 rintamaveteraania – ”Yksinäisyys on tänä vuonna korostunut”

Näkökulma: Seppeleen lasku ei unohdu poikkeusvuonnakaan, sanoo Sotaveteraanipiirin Hannu Riikonen.

Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Pirkanmaan Sotaveteraanipiirin toiminnanjohtaja Hannu Riikonen, 72, viettää tätä itsenäisyyspäivää samalla tavalla kuin tuhannet muutkin suomalaiset – katsomalla Linnan juhlien poikkeusvuoden lähetystä televisiosta. Kutsuvieraita ei koronan vuoksi paikalla nähdä.

Sankarihaudoille viedään itsenäisyyspäivänä perinteisesti seppele, ja siitä perinteestä ei poiketa tänäkään vuonna. Seppeleen laitosta huolehtivat piirin tukijäsenet. Lisäksi ohjelmassa on mitalitilaisuus, johon kutsuttu muutama kutsuvieras. Lisäksi hoitolaitoksissa on luvassa tuttuun tapaan myös kahvitilaisuuksia.

– Yksinäisyys on toki tänä vuonna korostunut, sen huomaa. Asian huomasi esimerkiksi keväällä, kun järjestimme pienen yllätyksen veteraaneille. Kirjoitin heille kirjeen, ja laitoin suklaalevyn mukaan. Tämä toimitettiin veteraanien kotiovelle. Kirjeitä vieneet sanoivat, että ovi ei meinannut mennä ollenkaan kiinni, sillä puhuttavaa olisi ollut niin paljon, Riikonen kuvaa tilannetta.

Viimeinen Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdt menehtyi 1. marraskuuta, mutta sotiemme veteraaneja Suomessa elää yhä. Riikosen mukaan rintamaveteraaneja on Suomessa 6 500, joista Pirkanmaalla elää noin 630 henkilöä.

Lukema on laskettu vuoden alussa. Pirkanmaalla keski-ikä ylittää jo 95 vuotta, ja puhutaan ihmisistä jotka ovat tulleet kesken jatkosodan mukaan taisteluihin.

– Neljännes heistä poistuu tämän vuoden aikana, Riikonen sanoo.

Neljännes veteraaneista poistuu tämän vuoden aikana.

Vuoden 2019 alussa sotaveteraaneja eli Suomessa vielä 10 582. Maakunnassa sama lukema oli 793.

Aktiivisiin pirkanmaalaisiin veteraaneihin lukeutuu ainakin 98 vuotta täyttänyt henkilö. Muutama yli satavuotiaskin kuuluu rekisteriin, mutta he eivät enää pysty olemaan aktiivisesti toiminnassa mukana.

– Puhutaan ihmisistä, joilla ehkä fysiikka on ottanut vähän takapakkia ajan kuluessa, mutta mieli pelaa edelleen niin kuin ennenkin, Riikonen kuvaa.

Akuutein koronavaihe oli kesän ja alkusyksyn aikana hieman taka-alalla. Yhdistys ehti hoitaa tuona aikana vuoden aikana vaaditut lakisääteiset velvoitteensa.

– Syksyllä saimme järjestettyä esimerkiksi vuosikokouksen, joten sikäli kaikki on mennyt kuten pitääkin.

Hannu Riikonen

Pirkanmaan Sotaveteraanipiirin toiminnanjohtaja.

72-vuotias, asuu Lempäälässä.

Maakunnassa elää tällä hetkellä noin 630 rintamaveteraania, Suomessa heitä on elossa noin 6 500.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut