Ylöjärvi budjetoi nyt alijäämää – "Jos menopuolta karsittaisiin, palvelutaso heikkenisi"

Naapurit: Talousjohtaja Juha Liinavuori toivoo, että talous normalisoituisi jo vuonna 2023.

Riina Haapala

Ylöjärven talousarvioehdotus vuodelle 2021 on 3,4 miljoonaa alijäämäinen.

– Jos ajattelee normaalia 2010-luvun vuotta, niin tuleva vuosi on hyvin miinusmerkkinen. Olen Ylöjärvellä useamman talousarvion valmistellut eikä ehdotus ikinä ole ollut näin alijäämäinen, sanoo talousjohtaja Juha Liinavuori.

Tämän vuoden talouden pelastavat Liinavuoren mukaan valtion massiiviset koronatuet, mutta ensi vuodelle sellaisia ei ainakaan näillä näkymin ole luvassa. Ylöjärvellä ei kuitenkaan valittu vaihtoehdoksi menojen voimakasta leikkaamista vaan taloutta pyritään tasapainottamaan pidemmällä ajanjaksolla, Liinavuori kertoo.

– Jos menopuolta karsittaisiin reilusti, niin palvelutaso heikkenisi.

– Hyväksytään se, että 2021 ja ehkä 2022 tulevat olemaan alijäämäisiä. Toivotaan, että talous normalisoituu ja vuonna 2023 kaupungin tilanne palautuisi ennalleen.

Vuoden 2021 veroennusteet näyttävät Liinavuoren mukaan huonoilta. Tänä vuonna verotulojen kehitys on ollut pelättyä parempaa.

Tärkeintä on nyt hillitä menojen vuosittaista kasvua.

– Verotulot eivät ole romahtaneet, mutta pelko on, että jos koronatilanne jatkuu pitkään, näkyy se lomautuksien ja irtisanomisten kautta pienempinä verotettavina ansiotuloina ja matalampina yritysten verotettavina tuloksina, Liinavuori sanoo.

Kaupungin keinot veropohjan kasvattamiseen ovat kuitenkin vähäisiä.

– Toki jos verotuloja halutaan kasvattaa, niin suoraviivainen keino on veroprosentin nostaminen, mutta että kunta pystyisi omilla toimilla lyhyellä aikavälillä verotulokertymään muuten vaikuttamaan, niin aika vaikeaa.

Ylöjärvi ei nostanut veroprosentteja ensi vuodelle – päinvastoin. Tuloveroprosentti säilyy 20,5:ssä, yleinen kiinteistöveroprosentti 0,93:ssa ja muiden kuin vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti yhdessä. Vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti on tällä hetkellä 0,43 ja sen esitettiin säilyvän ensi vuonna samana. Ylöjärven kaupunginvaltuusto päätti kuitenkin laskea sen 0,41:een.

– Meillä talouden perusta on suhteellisen kunnossa, niin ei tarvitse äkillisiä toimia tehdä. Tärkeintä on nyt hillitä menojen vuosittaista kasvua. Katsotaan rauhassa ensi vuosi, että mitä tulee kuinka tilanne kehittyy, Liinavuori sanoo.

Ensi vuosi ei kuitenkaan ole pelkästään negatiivinen.

– Jos kuntalaisia ajattelee, niin palvelutaso säilyy, Liinavuori sanoo.

Liinavuori kertoo, että ensi vuonna panostetaan sosiaali- ja terveyspuoleen. Sote-puolelle perustetaan ensi vuonna 21 uutta vakanssia. Uudet virat tulevat muun muassa kotihoitoon, terveyskeskukseen ja lastensuojeluun.

Ensi vuonna alkaa myös Ylöjärven investointiohjelman toteutus, joka näkyy erityisesti vuodesta 2022 alkaen. Ensi vuonna alkaa Siltatien koulun suunnittelu ja toteutus vuonna 2022. Vuonna 2023 aletaan saneerata ja laajentaa Vuorentaustan yläkoulua ja vuonna 2024 on Kurun yhtenäiskoulun saneerauksen vuoro.

Yksittäisistä investoinneista Liinavuori nostaa esiin vapaa-aikahankkeet.

– Tulee uusia harrastepaikkoja ja aikaisempien tasonkorotuksia.

Investointeja ovat muun muassa Siltatien koulun kentät, Elovainion lenkkipolku, Työlänojan tekonurmikenttä ja Aronrannan virkistysalue.

Ylöjärven kaupunginvaltuusto päättää talousarviosta 7. joulukuuta.

Talousarvio 2021 lukuina

Veroprosentti 20,5

Yleinen kiinteistöveroprosentti 0,93

Vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 0,41 (nyt 0,43)

Muiden kuin vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 1,00

Vuosikate 6,9 miljoonaa euroa eli 205 e/asukas

Tilikauden alijäämä 3,4 miljoonaa euroa

Investoinnit (netto) 12,1 miljoonaa euroa

Lainamäärä 90,6 miljoonaa euroa eli 2 704 e/asukas

Käyttötalousmenot ovat 206 miljoonaa euroa. Kasvua on 2 prosenttia vuoden 2020 tilinpäätösennusteeseen verrattuna.

Esitetyt investoinnit ovat nettomäärältään 12,1 miljoonaa euroa vuonna 2021, 18,4 miljoonaa euroa vuonna 2022 ja 23,4 miljoonaa euroa 2013.

Lähde: Ylöjärven kaupunki

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut