Syyte: Viisi miestä junaili Ruotsista kymmenen henkilöä tehtailemaan petosrikoksia Suomessa – Vahinkoa aiheutettiin lähes 200 000 eurolla

Aluesyyttäjä Jari Kukko vaatii kymmenelle henkilölle erimittaisia ehdollisia vankeusrangaistuksia Pirkanmaalla masinoidusta talousrikosten sarjasta, joka ajoittuu vuosiin 2016–2018.

Rangaistusvaatimukset ovat vuodesta ja kuukaudesta kolmeen kuukauteen, ja kahdelle syytetylle vaaditaan pelkkää sakkorangaistusta.

Kokonaisuuden raskain syyte on törkeä petos, joka ajoittuu elokuun 2016 ja joulukuun 2017 väliseen aikaan. Tuolloin viisi miestä on ensimmäisenä tekonaan tuonut Ruotsista Suomeen kymmenen henkilöä, joille on hankittu suomalaiset henkilökortit, tehty muuttoilmoitukset ja tämän jälkeen avattu pankkitilejä sekä hankittu näihin pankkikortit.

Sen jälkeen on alkanut petosrikosten sarja. Henkilöt ovat tilanneet runsain mitoin tavaraa erilaisista nettikaupoista sekä ottaneet pikavippilainoja. Tekojen jälkeen henkilöt ovat palanneet takaisin Ruotsiin. Yhden henkilön aiheuttama taloudellinen vahinko on ollut yhteensä esimerkiksi hieman yli 31 800 euroa. Tuossa kokonaisuudessa velkojia on ollut 19 kappaletta.

Ruotsista tuotujen henkilöiden henkilötietoja hyväksi käyttäen on aiheutettu vahinkoa yhteensä ainakin 191 339 euron edestä.

Petoksella hankittua omaisuutta on pidetty säilössä omakotitalossa, joka sijaitsee pirkanmaalaisessa kunnassa. Omakotitalossa on asunut yhteensä neljä kokonaisuudessa syytettynä olevaa henkilöä. Omaisuus on sittemmin löydetty taloon tehdyssä kotietsinnässä.

Omaisuutta on piilotettu myös rivitaloasuntoon, joka sijaitsee pirkanmaalaisessa kunnassa. Sieltä on kotietsinnässä löydetty muun muassa petoksella hankittuja vaatteita. Molemmat näistä kirjataan syyttäjän papereihin kätkemisrikoksena.

Yksi syytetyistä vastaa myös syytteeseen rekisterimerkintärikoksesta. Hän on ilmoittanut viranomaiseille asuvansa Pohjanmaalla, vaikka on asunut kaiken aikaa Ruotsissa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut