Ilves julkaisi kirjan legendaarisesta huoltajasta – "Ei mulle olisi voinut tämän hienompaa elämää tulla"

Ilves-legenda, Tamperelaisen Ykkösketjun ykkösmaalivahti Jukka Tammi muistaa edelleen hyvin elävästi ensikosketuksensa huoltaja Lasse Laukkasen kanssa.

– Seisoin maalin vieressä, enkä huomannut, kun isomman pojan lepakkolaukaus tuli suoraan päähän. Tämä on ensimmäinen muistikuvani Lasse Laukkasesta. Joku oli kertonut, että se on Ilveksen SM-sarjajoukkueen huoltaja, Tammi kertoo.

Tämä ja moni muu tarina kerrotaan lauantaina julkistetussa kirja Tuntematon huoltaja – Ja muita Ilves-tarinoita 1970–2020. Kirjan on kirjoittanut Olli Mustonen ja kustantanut Ilves-Hockey.

Laukkasen oma tarina Ilveksen huoltajana alkaa toden totta jo vuonna 1970. Jo aiemmin Ilveksen tuolloinen huoltaja Markku Järvinen oli havainnut nuoren pojan innokkuuden, ja tuli kysymään tältä, kiinnostaisiko hänen kerätä kiekkoja harjoitusten päätteeksi.

Sittemmin ura on vienyt Laukkasen toden totta moneen paikkaan. Yhteen aikaan Ilves teki tiivistä yhteistyötä Tampereen ystävyyskaupungin joukkueen – Kiovan Sokolin kanssa. Neuvostoliitto oli vielä vahvasti maailmankartalla.

Valmentaja Raimo Määttänen innostui kirjan mukaan täkäläisestä kulttuurista niin, että oli vähällä jäädä täkäläisen organisaation vitsin uhriksi – heidän mukaansa vieraan pitäisi tutustua paikalliseen kulttuuriin uimalla Dneprissä. Määttänen ei jokeen lopulta päätynyt ja hyvä niin, sillä joki tunnetaan erittäin voimakkaista virtauksista.

Näillä reissuilla Laukkanen teki yhteistyötä Vasili Varcevin kanssa. Kumpikaan ei puhunut englantia, mutta yhteinen kieli löytyi silti.

– Lassen luotettava, positiivinen olemus ja hyvä supliikki auttoivat tässäkin, muistelee Ilveksen nykyinen toimitusjohtaja Risto Jalo kirjassa.

Numeroitakin voi pitkän uran ansiosta laskea. Laukkasen huoltajauran ottelu numero 1000 näki päivänvalon 21. lokakuuta vuonna 1995. Se oli – tietenkin – Ilves-Tappara, jonka Ilves – tietenkin – voitti. Matsi päättyi 4-3, ja tulevien vuosien NHL-pelaaja Mikko Eloranta teki kaksi maalia.

Viiteen vuosikymmeneen mahtuu kuusi poissaoloa otteluista. Pelikieltoja on kirjattu yksi – marraskuun 2007 Jokerit-Ilves -ottelusta, jolloin päätuomari Jari Levonen tulkitsi vaihtoaition kehonkielen siihen tapaan että huoltaja olisi vilauttanut tälle kansainvälistä käsimerkkiä.

Huoltaja on kiistänyt tapahtuman, ja pitänyt Levosen tulkintaa väärinkäsityksenä.

– Tämä on ollut niin mahtavaa aikaa. Ei mulle olisi voinut tämän hienompaa elämää tulla.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut