Kolme miestä saapui nukkuvan uhrinsa asunnolle: siitä alkoi silmitön väkivalta – Syyttäjä vaatii pitkiä vankeusrangaistuksia tapon yrityksestä

Kolmelle miehelle vaaditaan pitkiä vankeusrangaistuksia. Pekka Ruissalo
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Aluesyyttäjä Joni Köykkä vaatii kolmelle pirkanmaalaismiehelle pitkiä, vähintään neljän vuoden mittaisia vankeusrangaistuksia tapahtumasarjasta, jonka raskain syyte on tapon yritys. Haastehakemukseen vaihtoehtoisena syytteenä on kirjattu törkeä pahoinpitely.

Miehet saapuivat elokuussa 2020 uhrinsa asunnolle Pirkanmaalla yhteistuumin, ja asuntoon sisään päästyään aloittivat silmittömän väkivallan. Uhri oli tilanteen alkaessa juuri heräämässä, kun väkivalta alkoi.

Kaikki vastaajat kohdistivat väkivaltaa uhriin. Miestä löytiin nyrkillä kasvoihin, raskaalla pajavasaralla päähän ja käteen, veitsellä selkään ja ylävartaloon sekä huidottiin veitsellä kohti puolustautuvaa ja itseään suojaavaa miestä osuen ainakin jalkoihin. Tätä on tilanteessa myös pidetty kuristusotteessa.

Miehelle aiheutui tilanteessa potentiaalisesti hengenvaarallisia vammoja. Miehelle syntyi kallon avomurtuma ja aivokudoksen ulkopuolinen verenpurkauma. Lanneselkään aiheutui syvä pistohaava, joka ulottui selkäydinjatketta peittävän kovakalvopussin pintaan ja selkäydinkanavaan asti.

Syyttäjän mukaan ottaen huomioon väkivallan laatu ja käytetyt välineet, vastaajilla on ollut tarkoitus tappaa uhrinsa. Joka tapauksessa vastaajien on täytynyt pitää varsin todennäköisenä, että uhri kuolee väkivallan seurauksena.

Miehille kirjattiin tapahtumien seurauksena myös syyte törkeästä kotirauhan rikkomisesta. Yhdelle miehistä luettiin syytteet rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta ilman vaadittavaa ajo-oikeutta.

Rikoksentekovälineinä käytetyt kääntöveitset ja pajavasara vaaditaan tuomittavaksi valtiolle menetetyksi. Miehet ovat olleet vangittuina elokuusta saakka, ja tulivat vastaamaan syytteisiin vankeudesta. Miehet pysyvät tuomioon asti vangittuina.

Kommentoi

Mainos: Pirkanmaan Osuuskauppa

Kuka olet ilman titteliäsi? Ihmisten työpaikan mallit kertovat

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut