Houkuttelivat alaikäisiä myymään seksiä, ottivat valtaosan saaduista rahoista itselleen – oikeus tuomitsi kolme nuorta vankeusrangaistuksiin ihmiskaupasta

Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Pirkanmaan käräjäoikeus on antanut päätöksensä poikkeuksellisesta rikoskokonaisuudesta, jonka raskaimpana syytenimikkeenä on ihmiskauppa. Käräjäoikeus päätti tuomita kolme 2000-luvun alkupuolella syntynyttä nuorta henkilöä erimittaisiin vankeusrangaistuksiin muun muassa ihmiskaupasta, alkoholirikoksista sekä huumausainerikoksista.

Kaksi tuomituista sai kahden vuoden ja kahden kuukauden mittaisen vankeusrangaistuksen, kolmas vuoden vankeutta. Hän oli rikosten tekohetkellä alle 18-vuotias.

Kolmikosta kaksi oli loppukesän 2018 aikana antanut asuntonsa asianomistajien käyttöön seksin myyntiä varten. Kaksikko oli sittemmin ottanut itselleen pääosan seksinmyynnillä saaduista rahoista ja käyttäneet nuo rahat muun muassa alkoholin ja huumeiden ostamiseen. Kaksikko oli myös luovuttanut alkoholia tapauksen asianomistajille. Tästä kirjataan tuomio alkoholirikoksesta.

Kolmas tuomituista oli puolestaan kehottanut yhtä asianomistajaa seksipalvelujen myyntiin. Tästä kirjataan tuomio nuorena henkilönä tehtyyn ihmiskauppaan.

Käräjäoikeus ei pitänyt päätöksessään ihmiskaupparikoksia kokonaisuutena arvostellen törkeinä, sillä asianomistajia ei pakotettu seksinmyyntiin ja he olisivat voineet lopettaa toiminnan missä vaiheessa tahansa ja palata asuinpaikkaansa.

Käräjäoikeuden tuomio ei ole lainvoimainen, joten siitä on mahdollisuus valittaa hovioikeuteen.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut