"Tuntuu, että puolet meidän kampuksesta..." – Koronan sairastanut, Lontoossa opiskeleva Matias Mäkiranta kertoo brittien suhtautuvan asiaan liiankin rennosti

Riina Haapala

Miltä korona näyttää Lontoossa? Tamperelaisen kolumnisti Matias Mäkiranta kertoo.

University College Londonissa taloustiedettä opiskeleva Matias Mäkiranta tuli Lontoosta takaisin Suomeen muutama viikko sitten. Vielä silloin koronarajoitukset Lontoossa eivät olleet yhtä tiukat kuin nyt. Iso-Britannian uusi lockdown alkoi 5. marraskuuta ja se kestää 2. joulukuuta asti. Iso-Britanniassa koronavirustartuntoja on yli 1,2 miljoonaa ja tautiin on kuollut yli 50 000 ihmistä.

Tänä syksynä opintonsa aloittanut Mäkiranta ei vielä ole käynyt yhdelläkään livetunnilla, sillä kaikki opetus on järjestetty etänä.

Mäkiranta asui Lontoossa kampuksen opiskelija-asuntolassa, missä on useampi sata opiskelijaa. Jokaisella on oma huone, mutta esimerkiksi keittiö on yhteinen.

Mäkirannan mukaan britit ovat suhtautuneet koronavirukseen rennosti, jopa liiankin. Ero Suomeen on se, että Iso-Britanniassa kaikkialla käytetään kasvomaskia.

– Asuntolassa muualla paitsi omassa huoneessa ollaan maski päässä.

Kampuksella tartuntoja on paljon.

– Sen jälkeen kun olen lähtenyt, niin kaverit ovat olleet karanteenissa, kun ovat altistuneet. Kukaan ei ole juuri huoneesta poistunut.

Mäkirantakin sai koronan, mutta on jo parantunut siitä.

– Tuntuu, että puolet meidän kampuksesta on kohta sairastanut sen.

Alkuperäinen ajatus Mäkirannalla oli palata takaisin Lontooseen tammikuussa, jolloin myös lähiopetuksen oli tarkoitus alkaa. Se näyttää kuitenkin epärealiselta.

– Ellei sitten jotain ihmettä tapahdu tai tule rokotetta.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut