Tulitikkuja lainataan myös ensi kesänä – Viikinsaaren kesäteatteri julkisti ohjelmistoaan

Tulitikkuja lainaamassa nähdään Viikinsaaressa myös kesällä 2021. Viikinsaaren kesäteatteri

Viikinsaaren kesäteatteri on julkistanut ensi kesän ohjelmistonsa.

Viime kesältä tuttu musiikkikomedia Tulitikkuja lainaamassa jatkaa ohjelmistossa myös tulevana kesänä. Musiikista vastaa kolmen hengen big band ja päärooleissa ovat Turkka Mastomäki ja Jarkko Tiainen. Kesän 2021 uusinta tuo sovitukseen uusia kujeita. Esityksen on ohjannut Hanno Eskola.

Uutena tuotantona nähdään Lars von Trierin ja Jack McNamaran kirjoittama tilannekomedia Pomo. Tanskalainen von Trier on palkittu elokuvaohjaaja, jonka tunnetuimpiin töihin lukeutuvat Dancer in the Dark ja Dogville. Pomo on teatterisovitus von Trierin elokuvasta Koko homman pomo vuodelta 2006.

– Haluamme tarjota katsojillemme tulevana kesänä kaksi hyvin erilaista teatterielämystä. Tulitikkuja lainaamassa edustaa ehkä perinteisempää kesäteatterin muotoa, kun taas Pomo on moderni komedia, jota on nähty Suomen teatterilavoilla vielä varsin harvoin. Pomo on komedia, joka kaikkien johtajien ja työntekijöiden kannattaisi nähdä, toiminnanjohtaja Birgitta Putkonen sanoo tiedotteessa.

Näytelmä sijoittuu yritysmaailmaa, jossa johtaja pakoilee vastuuta. Edessä on yrityskaupat ja tarvitaan syntipukki, niinpä johtaja palkkaa näyttelijän esittämään itseään eli pomoa. Ongelmavyyhti on valmis.

Pomon ohjauksesta vastaa Olka Horila ja pääosissa nähdään Ilkka Heiskanen ja Antti Peltola.

Lisäksi Viikinsaaressa tullaan näkemään lastenteatteria, stand uppia ja musiikkikeikkoja.

Viikinsaaren katsomopaikat on rajattu 260 paikkaan.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut