Naapurit: Matti Airaksinen innostui kelloista niin, että niistä tuli osa työtä.
Suomen Kelloseppäliitto valitsi tänä vuonna kangasalalaisen Matti Airaksisen Vuoden kellonkantajaksi. Airaksinen perusti tyyliin keskittyneen verkkomedian, Tyyliniekan, vuonna 2013. Samoihin aikoihin Airaksinen houkuteltiin ylläpitäjäksi eräälle foorumille. Vaikka kellot eivät olleet Airaksisen juttu, hän osti toiselta moderaattorilta 50 eurolla Seiko 5 -kellon.
– Minun ikäisillä on vielä vähän se, että naiset enemmän keräävät elämyksiä ja miehillä on keräilyvietti, Airaksinen kuvailee.
Airaksinenkin innostui kelloista niin, että parhaimmillaan hänellä oli niitä 26.
– Itselle kellot ovat osa pukeutumista.
Osa fiilistelee kellojen koneistoja, mutta Airaksiselle kello on tyylikysymys. Tärkeää on, että kello sopii pukeutumiseen ja brändi kellon taustalla.
– Olen kiinnostunut siitä, miten asiat on tehty ja millaisia ihmisiä taustalla on.
En minäkään voi perustella, että 5000 euron kello on ostettu siksi, että se näyttää aikaa.
Airaksinen sanoo, että hänen suvussaan on paljon kädentaitajia.
– Ukki ja isä ovat olleet tosi taitavia käsistään. Minä olen peukalo keskellä kämmentä, Airaksinen kertoo.
Kun vielä vaimo ja omat lapset ovat käsistään käteviä, Airaksinen on harmitellut, että häneltä taito puuttuu.
– Vaimo sitten sanoi, että sinun kädentaitosi on sormenpäissä. Kellosepät ovat ammattilaisia, mutta he eivät osaa aina kertoa siitä. Minun osaaminen on sitä, että annan heille sen äänen.
Tänä päivänä rannekelloa ei tarvitse käytännössä mihinkään, kun ajan näkee kännykästä ja kaupungillakin on aina jossain kello. Airaksinen sanoo, että ajannäyttäjänä 10–15 euron patterikello ajaa asiansa. Kelloa katsotaankin erityisesti ulkonäön takia.
– Sanotaan, että kello on miehen ainoa sallittu asuste. Naiset ovat olleet parempia kellonkäyttäjiä, sillä he käsittelevät niitä asusteina. Löytyy erilaisia joka tyyliin, Airaksinen sanoo.
Kellot myös katosivat kännyköiden yleistyttyä ihmisten ranteista.
– Nyt Apple on maailman suurin kellovalmistaja. Ne opettavat nuoria ihmisiä laittamaan jotain ranteeseen. Heille on paljon pienempi kynnys hankkia mekaaninen kello, Airaksinen sanoo.
– En minäkään voi perustella, että 5000 euron kello on ostettu siksi, että se näyttää aikaa. Tämä kello tulee toimimaan 100 vuoden päästäkin.
Kelloharrastajat ovat pääosin miehiä. Rahaa harrastukseen saa menemään niin paljon kuin itse haluaa.
– Jotkut laittavat rahaa autoihin, toiset kelloihin ja toiset brenkkuihin.
Airaksinen kertoo, että hänen ja vaimonsa kellolaatikon arvo on noin 15 000 euroa. Kellon arvoa tärkeämpää on Airaksisen mielestä se, ettei harrastus saa olla ryppyotsaista.
– Jos joku sanoo, että ai sulla on vaan tuollainen, niin siinä vaan pahoitetaan toisen mieli. Kellot on maailman turhin asia pahoittaa mieltään.
Airaksinen kertoo, että Pirkanmaalla on paljon aktiivisia kelloharrastajia.
– Tampere on Turun jälkeen aktiivisin kelloharrastusalue, hän sanoo.
Kotikaupungissa Kangasallakin aktiiviharrastajat ovat löytäneet toisensa ja järjestäneet tapaamisia.
Kellovalikoima ei kuitenkaan saa Airaksiselta kehuja.
– En tiedä, vaikuttaako savupiipputeollisuus edelleen niin, että Tampere on ollut kehitysmaata. Esimerkiksi jopa Imatralla ja Lappeenrannassa on korkeampi taso kuin täällä, Airaksinen sanoo.
Airaksisen mukaan Tampereelta löytyy osaamista, mutta kellomerkkien edustuksessa ollaan montaa pienempää kaupunkia jäljessä.
– Jos haluaa saada kellomerkin edustuksen, niin edustajat auditoivat liikkeen ja verkkokaupan ja pitää ostaa 20 000 tai jopa 40 000 eurolla kelloja varastoon.
Airaksisen mukaan pinnan alla kuitenkin kytee ja hän uskoo, että tilanne kääntyy vielä parempaan.
– Itse odotan, että saataisiin Tampereellekin yksi jotakin luksuskellomerkkiä myyvä liike.