Jocka Träskbäck valittiin Lempäälän Kokoomuksen pomoksi

Jocka Träskbäck valittiin Lempäälän Kokoomuksen puheenjohtajaksi. Pekka Ruissalo
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Kokoomuksen Lempäälän kunnallisjärjestö on valinnut puheenjohtajakseen yrittäjä Jori-Pekka "Jocka" Träskbäckin. Mediayrittäjänä työskentelevä Träskbäck on ensimmäisen kauden valtuutettu, joka toimii Lempäälässä parhaillaan myös valtuustoryhmän puheenjohtajana ja kunnanhallituksessa.

– Kokoomus on Lempäälän suurin valtuustoryhmä, ja tällä kaudella kunnassamme on otettu monia merkittäviä edistysaskeleita. Erityisesti panostukset elinvoimaan ovat tuottaneet hyviä tuloksia, ja tätä positiivista kehitystä haluamme jatkaa myös seuraavalla valtuustokaudella hyvässä yhteistyössä muiden ryhmien kanssa, Träskbäck kertoo tiedotteessa.

Kunnallisjärjestön hallitukseen valittiin Lempäälän kolmesta jäsenyhdistyksestä Heikki Hakala, Riina Aspila, Kari Tolonen, Sari Strömsholm, Pirjo Viherlaakso, Marja Sundström, Kirsi Wikman ja Tuija Seppänen. Heidän lisäkseen hallitustyöskentelyyn osallistuvat jäsenyhdistysten vaalivastaavat, jotka nimetään myöhemmin.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut