Tampereen Sähkölaitos joutuu avaamaan vasta valmistunutta tietä: "Herättänee ihmetystä, kun menemme kaivamaan juuri rakennettua kohtaa"

Kuvituskuva Riitta Ketola

Riina Haapala

Pirkkalassa alkaa iso kaukolämpötyömaa. Tampereen Sähkölaitos kertoo tiedotteessaan, että kaukolämpöveden virtauksien tarkastelussa on havaittu tarve saada enemmän energiaa Pirkkalan seudulle. Sähkölaitoksen mukaan siirtokapasiteettia ei kuitenkaan pystytä kasvattamaan, koska pullonkaulana on Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen kulmalla sijaitsevan Partolan pumppaamon, Ilmailunkadun sekä Sarankulmankadun risteyksen välinen alue.

Alueella oleva siirtojohto joudutaan vaihtamaan noin 1,5 kilometrin matkalta suurempaan.

Hankkeen toteutus odotti Tampereen kaupunginvaltuuston päätöstä seuturatikan reittilinjauksesta, koska yksi linjausvaihtoehto Pirkkalan suuntaan kulki juuri Sarankulmankadun ja Ilmailunkadun kautta. Mikäli tämä vaihtoehto olisi toteutunut, koko kaukolämpöjohto olisi pitänyt siirtää kulkemaan toisaalla. Nyt johtoa pystytään kasvattamaan olemassa olevan johtorakenteen vieressä.

Tampereen Infra on kesän aikana tehnyt perusparannusta Sarankulmankadun suunnasta Ilmailunkadun risteykseen ulottuvalla kevyen liikenteen väylällä ja saanut juuri työnsä päätökseen. Tampereen Sähkölaitoksen työmaa ulottuu tälle vasta valmistuneelle alueelle noin 30 metrin matkalta.

– Työmaa aiheuttaa liikenteellistä haittaa kevyelle liikenteelle ja herättänee ihmetystä, kun menemme kaivamaan juuri rakennettua kohtaa, Sähkölaitoksen tiedotteessa todetaan.

Työmaa perustetaan tällä viikolla ja työn arvioidaan valmistuvan koko 1,5 kilometrin matkalta helmikuussa 2021.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut