Vain perussuomalaiset, SDP ja vasemmistoliitto suhtautuvat kielteisesti siihen, että korona-ajan nopeutetusta lomautusprosessista tulisi pysyvä käytäntö.
Keskusta, kokoomus ja kristillisdemokraatit selvittäisivät keväästä saakka voimassa olleen väliaikaisratkaisun vaikutukset. RKP ei ottanut kantaa pysyvyyteen, mutta kertoo KD:n tavoin olevansa valmis jatkamaan nopeutettua lomautusprosessia myös ensi vuonna.
Puolueiden näkemykset selviävät Uutissuomalaisen sähköpostikyselystä eduskuntaryhmien puheenjohtajille. Vastaamatta jättivät oman eduskuntaryhmänsä kesäkuussa perustanut Ano Turtiainen, Liike Nyt ja vihreät.
Keväällä lomautusprosessia muutettiin siten, että lomautusneuvottelut on voitu käydä nopeimmillaan viidessä päivässä. Myös lomautusilmoitusaikaa lyhennettiin viiteen päivään.
Vastaavasti työntekijä on voinut saada työttömyyskorvausta heti ilman omavastuuaikaa. Tällä hetkellä käytäntö on voimassa vuoden loppuun saakka.
Eduskuntaryhmien puheenjohtajista RKP:n Anders Adlercreutz on ainoa, joka selkeästi kannattaa Uutissuomalaiseen kyselyssä sitä, että lomautusoikeus koskisi pysyvästi myös määräaikaisia työsopimuksia.
– En näe, että olisi syytä asettaa eri työsuhteessa olevia työntekijöitä erilaiseen asemaan, Adlercreutz kommentoi Uutissuomalaiselle.
KD on valmis jatkamaan nyt voimassa olevaa lomautuskäytäntöä ensi vuoden ajan myös määräaikaisten työntekijöiden suhteen. Pysyvä muutos vaatii Päivi Räsäsen mukaan tarkempaa harkintaa ja vaikutusten arviointia.
Myös kokoomuksen Kai Mykkänen on vailla perusteellista selvitystä.
– Emme näe tällä hetkellä tarvetta pysyvälle lomautusoikeuden laajentamiselle koskemaan myös määräaikaisia työsopimuksia, Mykkänen kommentoi Uutissuomalaiselle.
Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Hanna-Leena Mattila puolestaan huomauttaa, että lomautussuoja on vain niillä määräaikaisilla työntekijöillä, jotka eivät toimi vakituisen työntekijän sijaisena.
– Pysyvää lainsäädäntöä ei tarvitse muuttaa, Mattila kommentoi Uutissuomalaiselle.
Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki pitää lomautusoikeuden koskemista myös määräaikaisia sopimuksia asiana, joka heikentää työntekijöiden asemaa suhteessa jo valmiiksi vahvemmassa asemassa oleviin työnantajiin. Kielteisen kannan ottavat myös SDP ja perussuomalaiset.