Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Eihän sitä hauskempaa kaveria olekaan..." – Näin Popeda-rumpali Lacu Lahtinen muistelee yhteisiä kiertueita Andy McCoyn kanssa

Tamperelainen rumpali Kari "Lacu" Lahtinen on ollut erittäin kysyttyä soittoseuraa myös Popedan ulkopuolella. Lahtinen oli mukana aiemmin 2000-luvulla, kun Hanoi Rocks palasi kokoonpanolla, jossa mukana olivat Michael Monroe ja Andy McCoy, mutta muuten kokoonpano oli uudessa uskossa.

Viimeisen keikkansa Lahtinen teki ryhmässä alkuvuodesta 2008. Monroen ja McCoyn välit olivat tuohon aikaan jo kärjistymispisteessä. Yleisesti varsinkin McCoyllä oli jo tuolloin bisneksessä haastavan yhteistyökumppanin maine.

Tätä mainetta Lahtinen haluaa osaltaan hieman muokata.

– Mitä Andyyn tulee, niin kun keikan jälkeen mennään vähän baariin istumaan, niin eihän sitä hauskempaa kaveria olekaan. Jutut tulevat sillä tutulla Andy-tyylillä ja värikynää lisätään juuri oikeisiin kohtiin.

Kiertue-elämässä auttaa monta kertaa aiemminkin kuultu vinkki.

– Mitä pidempään tekee pitkiä kiertueita ulkomailla, sitä enemmän oppii päästämään toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Tamperelainen uutisoi lauantain lehdessään Lahtisen Transworld Identity -bändin suunnitelmista.