Kalevan Prisman ympärille kasvava paikalliskeskus sai nimen – "Toiveisiimme vastasi lopulta parhaiten tuttu, mutta täysin uniikki nimi..."

Sehän on Risma! Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy
Petteri Mäkinen

Petteri Mäkinen

Kalevan paikalliskeskuksen nimikilpailu on ratkennut.

Prisma pysyy Prismana, mutta toimii jatkossa osana kokonaisuutta, jonka nimi on Risma.

Kalevan Prisman ympärille rakentuvalle, uudenlaiselle paikalliskeskukselle haettiin syyskuussa nimeä kilpailussa, joka keräsi ehdotuksia kaikkiaan 7 065 osallistujalta.

Kuluvan vuosikymmenen aikana Kaleva-Hakametsän aluetta kehitetään vahvasti. Alueella sijaitseva Prisma-kortteli sijaitsee osittain Pirkanmaan Osuuskaupan ja osittain Tampereen kaupungin omistamalla maa-alueella, johon nousee tulevina vuosina kaupallisten toimintojen lisäksi asumista, julkista kaupunkitilaa ja ratikan ja bussien vaihtopysäkki.

Pirkanmaan Osuuskaupassa uuden nimen tarvetta perustellaan sillä, että kehityshanke on niin mullistava, että Kalevan Prisma ei enää nimenä riitä kuvaamaan lopputulosta.

– Prisma pysyy toki marketin nimenä, mutta halusimme pohtia paikalliskeskusta laajemmasta perspektiivistä. Nimeä haettiin sille ennennäkemättömälle kokonaisuudelle, jonka Prisma ja sen ympäristön muut toiminnot tulevaisuudessa muodostavat, Pirkanmaan Osuuskaupan toimialajohtaja Ville Jylhä selittää nimikilpailun taustaa tiedotteessa.

Nimen haluttiin kuvastavan keskuksen omaleimaista luonnetta ja maistuvan myös tulevaisuudessa hyvältä pirkanmaalaisen kuluttajan suussa. Ehdotuksia toivottiin ammennettavan myös paikalliskeskuksen sijainnista ja historiasta.

– Toiveisiimme vastasi lopulta parhaiten tuttu mutta täysin uniikki nimi, Risma.

Kauppapaikan nimessä Prisma, eli tamperelaisittain lausuttuna Risma, on seurannut mukana aina siitä lähtien, kun neljäkymmentäyksi vuotta sitten avattua Sokos Marketia alettiin kutsua ensin Tampereen Prismaksi, sitten Sammonkadun Prismaksi ja viimeisimpänä Kalevan Prismaksi.

– Valinta tuntuu oikealta, sillä voisiko missään muualla kuin Tampereella olla Rismaa? Siinä on jotain rehellistä, helposti lähestyttävää ja leikkisääkin, Jylhä pohtii.

Risma-nimeä ehdotettiin kisassa 222 kertaa, ja palkinto, vuoden ruoat, arvottiin kaikkien nimeä ehdottaneiden kesken.

Kommentoi

Mainos: Pirkanmaan Osuuskauppa

Kuka olet ilman titteliäsi? Ihmisten työpaikan mallit kertovat

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut