Runsaat kaksi kuukautta sitten julkaistua Koronavilkku-sovellusta on ladattu yli 2,5 miljoonaa kertaa.
Koronavilkku on väkilukuun nähden yksi maailman ladatuimmista koronasovelluksista, tiedottaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.
Syys-lokakuussa Koronavilkun kautta ilmoitettiin tartunnasta 2 846 kertaa. Se tarkoittaa, että noin 34,9 prosenttia positiivisen testituloksen saaneista ilmoitti tartunnastaan Koronavilkun avulla, jolloin virukselle heidän kauttaan mahdollisesti altistuneet muut käyttäjät ovat saaneet altistumisilmoituksen.
– Koronavilkku on ollut syksyllä avuksi tartuntaketjujen katkaisussa. Esimerkiksi Vaasan alueella vilkun ilmoitukset ovat johtaneet yksittäisten ja ryhmäaltistumisten tunnistamiseen. Mitä useampi sovellusta käyttää, sitä useammin sovellus voi auttaa tällä tavalla, sanoo THL:n tiedonhallintajohtaja Aleksi Yrttiaho tiedotteessa.
Käyttäjä ilmoittaa tartunnastaan kertakäyttöisellä avainkoodilla, joka syötetään sovellukseen. Avauskoodin saa tartuntatautien jäljittäjältä haastattelun yhteydessä. Suomessa toimii yli tuhat avauskoodien antamiseen koulutettua tartunnanjäljittäjää.
Kyselyn perusteella yhdeksän kymmenestä tuntee Koronavilkun. Eniten sovellusta ovat ladanneet alle 25-vuotiaat, joista 71 prosenttia kertoo ladanneensa Koronavilkun.
Vähiten sovellusta ovat ladanneet 45–54-vuotiaat. Tutkimuksen mukaan luotettavuus ja turvallisuus ovat käyttäjille tärkeintä sovelluksessa.
Koronavilkku on saanut näkyvyyttä Suomen lisäksi myös ulkomailla. Vilkun laajasta käyttöönotosta on kirjoittanut muun muassa ranskalainen Le Monde ja yhdysvaltalainen The New York Times.
Sovellusta on parannettu päivityksillä ja siitä on julkaistu myös englanninkielinen versio.
– Koronavilkku kannattaa ehdottomasti päivittää, sillä sovellusta parannetaan jatkuvasti. Vaikka suurin osa sovelluksista päivittyy automaattisesti, suosittelemme tarkistamaan, että käytössäsi on sovelluksen uusin versio, muistuttaa teknologia-asiantuntija Sami Köykkä Solitasta.
Parhaillaan Koronavilkkua sovitellaan yhteen muiden EU:n jäsenmaiden sovellusten kanssa. Tavoitteena on, että loppuvuodesta alkaen Koronavilkun käyttäjä voisi tartunnasta ilmoittaessaan lähettää tiedon mahdollisesta altistumisesta myös toisessa maassa kehitetyn sovelluksen käyttäjälle.