Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

USU: Professorit kritisoivat rikkaiden verotietojen pimittämistä – luovutuskielto medialle rikkoo julkisuuslakia

Verottajan päätös olla luovuttamatta medialle tulotietoja sitä pyytäneiden kohdalla rikkoo Itä-Suomen yliopiston julkisoikeuden professori Tomi Voutilaisen mukaan julkisuuslakia. Asiasta uutisoi Uutissuomalainen.

Verotiedot julkistetaan huomenna tiistaina 3.11. Verohallinto jättää luovuttamatta medialle yhteensä 4 632 henkilön verotiedot heidän omasta pyynnöstään.

Luovutuskielto koskee yli 100 000 euroa ansio- ja pääomatuloina viime vuonna tienanneita.

Professori Voutilaisen mukaan julkisuuslaki ei tunnista menettelyä, jossa kielletään julkisen tiedon antaminen esimerkiksi medialle tai muulle taholle, joka niitä pyytää.

– Verohallinto ei ole sinällään salannut tietoja, mutta se kieltäytyy niitä antamasta tietyillä hakuperusteilla julkisista verotiedoista. Salassapito voi perustua ainoastaan lakiin samoin kuin tietojen antamatta jättäminen, Voutilainen kritisoi verottajan menettelyä Uutissuomalaisen haastattelussa.

Professorin mukaan Verohallinto ei voi perustella julkisuuslain tulkintaansa organisaatiorakenteellaan, vaikka pyynnöt käsitellään verohallinnon tietopalvelussa.

– Ei se ole tietopalvelua, jos he tekevät haun tietojärjestelmästään siitä, ketkä ovat ansainneet yli satatuhatta euroa. Se on asiakirjajulkisuuden lakisääteistä toteuttamista, Voutilainen sanoo haastattelussa.

Uutissuomalaisen mukaan myös hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää on kritisoinut Verohallinnon linjausta ja todennut verotietojen pimittämisen julkisuuslain vastaiseksi.

Luovutuskielto mahdollistettiin Verohallinnon toimesta ensimmäisen kerran viime vuonna. Tällöin kieltoa pyysi 618 henkilöä, joiden ansio- ja pääomatulot olivat yli 100 000 euroa.

Verottajan päätös olla julkistamatta täydellistä listausta eniten Suomessa verotettavaa tuloa saaneista on synnyttänyt lihavan riidan, uutisoi STT:n pyydettyään hallinto-oikeudesta asiakirjat, joista selviää ainakin viiden eri median valittaneen linjauksesta tuomioistuimeen.