Kansainväliset matkustusrajoitukset ovat aiheuttaneet sen, että terveydenhuollon tarvikkeiden saaminen Suomeen vaikeutui huomattavasti. Vaikeudet koskivat sekä suojavarusteiden, testivarusteiden että covid-19-potilaiden sairaalahoidossa tarvittavien varusteiden kuljetuksia, käy ilmi Hanken Svenska handelshögskolanin johtaman tutkimushankkeen tuloksista.
– Suurin osa Suomeen tulevasta terveydenhuollon tarvikkeista kulkee rahtina matkustajalentokoneissa. Kun lentomatkustus pysähtyi, hävisi myös rahtikapasiteetti. Melkein kaikki Suomessa käytettävät terveydenhuollon suojavarusteet tulevat Kiinasta tai Intiasta. Vaikka me tutkijat tiesimme, että ongelmia tulee, edes me emme osanneet aavistaa, että terveydenhuollon rahtikuljetuksien ongelmat saisivat tällaiset mittasuhteet, sanoo Hankenin humanitaarisen logistiikan professori Gyöngyi Kovács tiedotteessa.
Rahtiongelmien lisäksi terveydenhuollon tarvikkeiden saantia vaikeuttivat esimerkiksi yhtäkkisen kysynnän kasvun aiheuttamat markkinahäiriöt, kontrolloimattomat hinnannousut sekä myös vilppi, kuten sertifikaattien väärennökset.
– Yksi raporttimme suosituksista on, että nyt tulisi kehittää kansainvälinen tai ainakin eurooppalainen yhtenäinen varmuusvarastointijärjestelmä terveydenhuollon tarvikkeille. Kansainvälisesti on tehty muutamia lupaavia aloitteita järjestelmistä, joissa maat lainaisivat tarvikkeita keskenään. Näin vältettäisiin korkeat varastointikulut. Koronavirus on toden teolla todistanut, ettei edes varautumisen mallioppilas kuten Suomi selviä pandemiasta yksin, Kovács jatkaa.
Hankenin johtaman tutkimushankkeen tuloksista ilmenee myös se tosiasia, että kansainvälisen matkustamisen rajoitukset ovat yksi tehokkaimmista keinoista hallita koronaviruksen leviämistä.
33 eri maan vertailussa kävi ilmi, että julkisten tapahtumien peruminen, kansainvälisen matkustamisen rajoittaminen ja työpaikkojen sulkeminen vähensivät eniten covid-19-kuolemia.