Kolumni: Vero-orava syntyi – "Verokarhukin on kuin pikkuorava silloin, kun se murisee oikeudenmukaisuuden puolesta"

Pia Viitanen

Olemme käsitelleet eduskunnan valtiovarainvaliokunnassa ensi vuoden budjettia. Tärkeää on linja: on aika elvyttää, ei leikata.

Näkymät ovat vaikeat. Ennen pitkää joudutaan myös sopeuttamaan taloutta. Yksi keino on lisätä yhteisiä tuloja keräämällä veroja oikeudenmukaisemmin. Valiokunnan verojaosto, jonka puheenjohtajana toimin, käsittelee lakia, joka ehkäisee ulkomaille perustettujen pöytälaatikkoyhtiöiden kautta tapahtuvaa verovälttelyä. Kutsun lakia Lex Harakaksi, koska mainittu kansanedustaja teki tästä aloitteen viime kaudella, jossa olin mukana. Ilo nähdä, kun asiat etenevät.

Taisi olla niin kiinnostava asia, että verojaoston etäkokoukseen ilmestyi ikkunani taakse innokas ulkopuolinen tarkkailija eläinkunnasta. Ei, verokarhu ei tullut, mutta orava tuli. Ehkä se halusi kertoa, että on monia pieniä toimia, jotka paikkaavat veropohjan aukkoja ja sitä kautta saamme lisää vaurautta yhteisten palvelujen turvaamiseen.

Mutta toki karhunkin kokoisia yhteisvaikutuksia tarvitaan. Niitä saa, kun torjuu tehokkaasti harmaata taloutta. Näin saamme lisää verotuloja sekä edistämme yritysten välistä tervettä kilpailua ja reiluja työmarkkinoita.

Harmaan talouden torjunta edellyttää, että sen rinnalla tarkastellaan nk. aggressiivista verosuunnittelua. Useinhan esimerkiksi suurilla monikansallisilla yrityksillä ja varakkailla yksityishenkilöillä on mahdollisuus välttää veroja erilaisilla verojärjestelyillä, toisin kuin pienemmillä kansallisilla yrityksillä ja ihan tavallisilla palkan- ja eläkkeensaajilla.

On tarpeen lisätä tällaisen verovälttelyn tutkimusta ja kerätä lisää tietoa sen laajuudesta, lainsäädännön aukoista ja niiden paikkausmahdollisuuksista.

On aika elvyttää, ei leikata.

Norjassa on tätä varten erillinen verotutkimuskeskus, jossa työskentelee noin 20 verotukseen erikoistunutta tutkijaa eri tieteenaloilta. Tällaiselle verohallinnon tietoaineistoja hyödyntävälle tutkimukselle on meilläkin tarvetta. Osana tuoretta harmaan talouden torjuntaohjelmaa onkin tarkoitus lisätä tätä tutkimusta.

Otetaan tähän päättäväinen ote. Verokarhukin on kuin pikkuorava silloin, kun se murisee oikeudenmukaisuuden puolesta.

Kirjoittaja on tamperelainen kansanedustaja (sd.) ja valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut