OP Tampere julkisti alkuvuoden tuloksensa

Toimitusjohtaja Jani Vilpposen mukaan vasta loppuvuosi näyttää kunnolla sen, minkälaisia vaikutuksia koronapandemialla on ollut yritysten taloudelliseen vakauteen. Riina Haapala
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Tampereen Seudun Osuuspankki (OP Tampere) on julkistanut alkuvuoden tuloksensa. OP Tampereen liikevoitto oli tammi-syyskuussa 27,9 miljoonaa euroa, mikä on -2,1 miljoonaa euroa vähemmän (-7,1 prosenttia) kuin vuotta aiemmin. Yritys- ja yhteisöluottojen kanta kasvoi 8 prosenttia.

Asuntolainojen kysyntä oli kolmannella neljänneksellä ennätyssuurta ja asuntoluottokanta kasvoi prosentin verran. Vapaa-ajan asuntojen rahoitus kasvoi voimakkaasti (+11,3 prosenttia).

Pankin tiedotteen mukaan alkuvuoden nopea lasku osakemarkkinoilla vaihtui jo kevään aikana nopeaan nousuun ja pitkäaikaisesti markkinoilla olevat sijoittajat palkittiin. Erityisesti vastuullinen sijoittaminen ja vaihtoehtoiset sijoitukset ovat kiinnostaneet asiakkaita.

– OP Ryhmällä on mielestäni yksi markkinoiden laajimmista vaihtoehtoisten sijoitusten valikoimista ja vastuullisuus on osa kaikkia sijoitusratkaisuja. Uskomme tämän sijoittamisen trendin vahvistuvan, toimitusjohtaja Jani Vilpponen toteaa.

Asuntorahoituksen kysyntä oli vahvaa. ASP-tilien suosio on edelleen kasvussa – 12 kuukauden kannan kasvu oli 15,6 prosenttia.

– Asiakkaat laittavat aikaisempaa varhaisemmassa vaiheessa asuntolainahakemuksen pankkiin kartoittaakseen millaiseen asuntoon heillä on mahdollisuus, ja minkä suuruiseen asuntolainaan maksukyky riittää. Ensiasunnon ostajien osuus asuntoluotoistamme on merkittävä, 33,7 % ja näissä keskimääräinen asuntolaina on 125 000 euroa, Vilpponen kertoo.

Pohjola Vakuutus korvasi koronaan liittyviä vahinkoja tammi-syyskuun aikana 26 miljoonaa euroa. Näistä vahingoista valtaosa on isojen tapahtumien keskeytysvahinkoja ja matkavahinkoja. Koronaan liittyviä matkavahinkoja korvattiin noin 30 000:lle asiakkaalle ja keskimääräinen korvaus oli noin 450 euroa.

Koronapandemialla oli myös päinvastaisia vaikutuksia vahinkokehitykseen. Kevään rajoitustoimet vähensivät yleisesti taloudellista toimeliaisuutta, mikä näkyi erityisesti ajoneuvovahingoissa.

Pohjola Vakuutuksen tilastojen mukaan maalis-toukokuussa ajoneuvovahinkoja sattui 30 prosenttia vähemmän verrattuna viime vuoden samaan aikaan. Kesän ja syksyn aikana ajoneuvovahinkojen määrä on jo palannut vuodenajalle tyypilliseen tasoon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut