Pirkanmaan kansanedustajat: Suomen vilkkain kaksikaistainen tie heti nelikaistaiseksi! – Esitys: valtion budjettiin 69 miljoonaa tieremonttiin

Petteri Mäkinen

Petteri Mäkinen

Pirkanmaalaiset kansanedustajat ovat jättäneet vuoden 2021 valtion talousarvioon aloitteita vauhdittaakseen valtatie 9 parantamista.

Tampereen ja Oriveden välisen valtatie 9:n muuttamiseen nelikaistaiseksi välillä Alasjärvi–Käpykangas esitetään 69 miljoonan euron määrärahaa.

Kansanedustajien mukaan Tampereen ja Oriveden välisen tien muuttaminen nelikaistaiseksi tulee toteuttaa ja työt tulisi aloittaa viipymättä.

– Suomen liikenneverkon strategisessa tilannekuvassa yhteysvälillä Tampere-Jyväskylä on maamme pääväylistä eniten merkittäviä palvelutasopuutteita ja toiseksi eniten merkittäviä liikenneturvallisuuteen liittyviä puutteita, kertoo Pirkanmaan kansanedustajien neuvottelukunnan puheenjohtaja Veijo Niemi (ps.) tiedotteessa.

Tampereen päässä valtatie 9 on Suomen vilkkain kaksikaistainen tie, jossa liikennemäärä on 21 400 ajoneuvoa vuorokaudessa.

Tampere–Orivesi-yhteysvälin liikennemäärän arvioidaan olevan vuonna 2040 jo 16 000–33 000 ajoneuvoa vuorokaudessa.

Vuoteen 2030 mennessä raskaan liikenteen määrä Aitovuoren ja Tarastejärven välillä on nousemassa jo 2600 ajoneuvoon vuorokaudessa.

Pirkanmaan maakuntakaavassa osoitetaan valtatie 9:n varrelle uusia työpaikka-alueita esimerkiksi Tarastenjärven jätteenkäsittelyalueen ympäristöön, maanvastaanotto- ja kierrätysalueita, kiviaineshuollon alueita, puuterminaaleja sekä tuulivoimaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.