Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

USU: Puolueet kasvattavat kuntavaalibudjettejaan – eniten korotusta vihreillä ja kokoomuksella

Useat eduskuntapuolueet aikovat käyttää kevään 2021 kuntavaaleihin enemmän rahaa kuin vuoden 2017 kuntavaaleihin. Puolueiden keskusjärjestöt kertovat käyttävänsä vaaleihin yhteensä yli 4,2 miljoonaa euroa, kertoo Uutissuomalainen.

Eniten vaalibudjettiaan korottaa vihreät, joka varaa ensi kevään kuntavaaleihin 300 000 euroa enemmän kuin vuoden 2017 kuntavaaleihin. Vuoden 2017 vaaleissa puolueen kuntavaalibudjetti oli 400 000 euroa, nyt noin 700 000 euroa.

Eduskuntapuolueista suurimmalla budjetilla vaaleihin lähtee kokoomus, jonka vaalibudjetti nousee 530 000 eurosta 800 000 euroon. Myös kristillisdemokraatit, vasemmistoliitto ja RKP kertovat budjetin kasvavan. Vain SDP, perussuomalaiset ja keskusta lähtevät vaaleihin viime vaaleja pienemmällä tai samankokoisella budjetilla.

Nyt-liikkeen puoluesihteeri Juhani Klemetti kertoo puolueen käyttävän vaaleihin noin 300 000 euroa. Vertailua viime kuntavaaleihin ei voi tehdä, koska puolue rekisteröitiin vasta vuonna 2019.

Yksikään eduskuntapuolue ei aio ottaa velkaa kuntavaaleja varten.

Uutissuomalainen kysyi kaikilta rekisteröidyiltä puolueilta keskusjärjestön ensi kevään kuntavaalien budjettia sekä vuoden 2017 kuntavaalien budjettia. Kaikki yhdeksän eduskuntapuoluetta vastasivat kyselyyn.