Särkänniemen kesä oli taloudellisesti huono, mutta tappioennuste alkukesää pienempi: "Ennen kuin päästiin avaamaan, myyntiä oli kadonnut kuusi miljoonaa"

Täne kesänä kesädesiä kului Särkänniemessä muidenkin kuin Miikka Seppälän käytössä. Petteri Mäkinen

Riina Haapala

Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälä kertoo, että asiakaspalaute viime kesältä oli hyvää.

– Varmasti vaikutti se, että keväällä oli aika vähän valonpilkahduksia, niin onnistuimme tarjoamaan niitä, Seppälä arvelee.

Ovet avattiin vasta kesäkuussa, kun normaalisti on avattu jo vappuna. Seppälän mukaan kesällä olikin kaksi tavoitetta.

– Otimme nyrkkisäännöksi, että ollaan auki ja ollaan turvallinen huvittelupaikka. Siinä onnistuttiin.

Taloudellisesti vuosi on kuitenkin ollut huono. Seppälä sanoo, että jo ennen avaamista oli tiedossa, ettei vuodesta tule taloudellisesti kovin hyvä.

– Ennen kuin päästiin avaamaan, myyntiä oli kadonnut noin kuusi miljoonaa viime vuoteen verrattuna. Kesän aikana jäi saamatta vielä noin viisi miljoonaa ja ollaan noin 50 prosenttia viime vuotta perässä.

Seppälän mukaan Särkänniemessä ei kuitenkaan portteja avatessa kuviteltukaan, että tappiota pystyttäisiin kuromaan kiinni.

– Tilikauden tappio tulee olemaan 6-7 miljoonaa euroa, mutta loppuvuoden tapahtumat vielä vaikuttavat.

Tärkeimpinä tekijöinä ovat Karmivan karnevaalin lisäksi Näsinneulan ravintolan myynti sekä Koiramäen joulu.

Tappioennuste on kuitenkin pienempi kuin vielä alkukesästä arvioitiin.

Lue lisää Särkänniemen Karmivasta karnevaalista viikonvaihteen Tamperelaisesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut