Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomen rumin rakennus -suosikin purku yhden päätöksen päässä – Tältä näyttäisi Hipposkortteli, katso kuva

Tampereen kaupunginhallitus esittää valtuustolle asemakaavan muutosta, jolla Hippostalon eli valtion virastotalon korttelin Kalevassa muutettaisiin asuinkortteliksi.

Uutta rakennusoikeutta muodostuu 8 100 kerrosneliömetriä. Kortteliin varataan tilaa myös päiväkodille, palveluille ja toimistoille. Asumista muodostuu noin 26 000 kerrosneliömetriä, josta yli puolet on asemakaavassa osoitettu opiskelija-asumiselle.

Autojen ja polkupyörien vaatima pysäköintitila on tarkoitus järjestää pääsääntöisesti maan alla. Tämä mahdollistaa laajojen yhtenäisten, suotuisaan ilmansuuntaan suuntautuvien pihojen järjestämisen melulta suojattuina. Tontti sijaitsee liikenteellisesti vilkkaalla paikalla Teiskontien ja Hervannan valtaväylän välittömässä läheisyydessä.

Rakennusmassojen sijoittelulla turvataan melulta suojattu piha-alue. Asuntojen avautumista melun suuntaan rajoitetaan kaavassa, samoin asumisen sijoittumista melun ja ilman laadun kannalta haastavimpiin paikkoihin.

Asemakaavamuutokseen liittyvä maankäyttösopimus on hyväksytty asunto- ja kiinteistölautakunnan kokouksessa 16. syyskuuta.