Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vihreät nimesi 29 uutta kuntavaaliehdokasta – "Kiinnostusta on ollut aiempaa enemmän"

Tampereen Vihreät nimesi 29 uutta ehdokasta kevään 2021 kuntavaaleihin yleiskokouksessaan torstaina. Kaikkiaan vihreillä on nyt Tampereella nimettynä 68 kuntavaaliehdokasta.

Ehdokkaiden nimeämisessä ennätystahti on pitänyt poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta. Nimettyjen joukossa on entuudestaan tuttujen vihreiden vaikuttajien lisäksi paljon uusia nimiä muun muassa kulttuurin saralta.

Tampereen Vihreiden puheenjohtaja Mira Isomäki iloitsee uusista ehdokkaista.

– On ilahduttavaa nähdä, miten paljon kuntavaikuttaminen kiinnostaa ihmisiä. Meillä on erinomainen ehdokastilanne ja monipuolinen, vahva lista täynnä hyviä ehdokkaita.

Ehdokashankintatyöryhmän puheenjohtaja ja kaupunginvaltuutettu Juhana Suoniemi oli yksi yleiskokouksessa nimetyistä ehdokkaista.

– Kiinnostusta ehdokkuuteen on ollut selvästi aiempia vaaleja enemmän ja aikaisemmin. Ihmiset kokevat kaupungin tarjoamat palvelut tärkeiksi ja haluavat olla mukana puolustamassa niitä leikkauslistoilta.

Seurakuntapastori Riikka Mattilan mukaan oli helppo sanoa kyllä, kun häntä pyydettiin ehdolle.

– Vihreät ovat tehneet Tampereella hyvää ja rakentavaa politiikkaa. Kuntapolitiikassa motivoi se, että siinä ollaan lähellä ihmisen arkea – päivittäisen hyvinvoinnin ja elinympäristön äärellä.

Vihreät asettaa kevään 2021 kuntavaaleihin Tampereella täyden sadan ehdokkaan listan. Ehdokkaita nimetään seuraavan kerran Tampereen Vihreiden syyskokouksessa 14.11.