Koronavilkussa on havaittu uusi ongelma, jonka vuoksi sovellus ei ole hälyttänyt useiden tuntien mittaisista altistumistilanteista. Tällaisia voivat olla esimerkiksi kodeissa tapahtuneet altistumiset, joissa yhdellä perheenjäsenellä on todettu tartunta.
– Vika on käyttöjärjestelmän rajapinnassa, ja korjaamme sitä parhaillaan. Vika koskee pitkiä, yhtäjaksoisia altistumistilanteita. Se ei vaikuta satunnaisten kohtaamisten seurantaan”, sanoo Solitan teknologia-asiantuntija Sami Köykkä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tiedotteessa.
Koronavilkun toiminnassa on aiemmin ollut ongelmia, joiden takia sovellus ei ole välttämättä päivittänyt altistusilmoituksia automaattisesti. Nämä ongelmat on THL:n mukaan korjattu sovelluksen uusissa versioissa, jotka on nyt julkaistu.
THL kehottaakin varmistamaan, että puhelin on päivittänyt Koronavilkun uusimpaan versioon. Android-puhelimen käyttäjien (esim. Samsung, Huawei, Xiaomi, Nokia) pitäisi avata Koronavilkku-sovellus päivityksen jälkeen, jotta tarvittavat muutokset tulevat voimaan.
Koronavilkun käyttäjät tekivät THL:n mukaan sovelluksessa syyskuussa 600 ilmoitusta. Sovelluksen kautta tiedotettiin siis joka kolmannesta syyskuussa todetusta koronatartunnasta.
Yksityisyydensuojan vuoksi ei ole tiedossa, kuinka monen sovelluksen käyttäjän puhelin on hälyttänyt altistusilmoituksen vuoksi.
Koronavilkun hälytyksen perusteella noin tuhat ihmistä on tehnyt Omaolo-palvelussa oirearvion. Lisäksi altistumisilmoitukset ovat poikineet yhteydenottoja esimerkiksi työterveyteen, mutta näiden määrästä THL:llä ei ole tietoa.
Koronavilkkua on ladattu yli 2,2 miljoonaa kertaa. Tätä enemmän on koronahälytyssovellusta on Euroopan maista ladattu vain Irlannissa.
– Suuri kiitos Koronavilkun käyttäjille osallistumisesta epidemian torjuntaan. Varsinkin tartuntamäärien kasvaessa tartuntaketjujen katkaisu tehostuu, kun altistumisilmoituksen saaneet lisäävät omia varotoimiaan sovelluksen antaman ohjeistuksen mukaisesti, sanoo tiedotteessa THL:n johtaja Mika Salminen.