Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

IS: Hullujen Päivien verkkosivut kaatuivat aamulla – "Todennäköisesti vaikutus tulee olemaan aika pieni"

Stockmannin suositut Hullut Päivät alkoivat keskiviikkoaamuna mollivoittoisesti, kun verkkokauppa kaatui heti aamulla. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat verkkosivuillaan.

Sivut alkoivat toimia ennen aamuyhdeksää. Tämän jutun kirjoitushetkellä puoli kymmenen aikaan keskiviikkoaamuna käyttö vaikuttaisi olevan jo täysin normaalia.

Tästä huolimatta asia ehti herättää verkkosivujen käyttäjissä jo suoranaista raivoakin.

– Olimme varautuneet merkittävään kävijämäärän kasvuun, mutta kontaktien määrä ylitti moninkertaisesti kaikki odotukset. Siitä aiheutui teknisiä ongelmia, kommentoi Stockmannin digitalisaation ja liiketoiminnan kehityksen johtaja Mika Repo Ilta-Sanomille asiaa.

Repo ei usko, että asia näkyy juurikaan myynnissä.

– Kun saimme kaupan uudestaan pystyyn, kauppa käy ennusteen mukaisesti kovaa vauhtia koko ajan. Todennäköisesti vaikutus tulee olemaan lopulta aika pieni, Repo arvioi Ilta-Sanomille.