Kesätyöpaikkojen valvonnassa paljastui pitkä lista puutteita aina työterveyshuollon järjestämisestä palkkamääräysten noudattamiseen.
Työsuojeluviranomainen tarkasti päättyneen kesän aikana valtakunnallisesti 250 työpaikkaa, tiedottaa aluehallintovirasto (avi).
Suurin osa valvontakohteista oli nuorille tyypillisiä palvelualan kohteita kuten jäätelökioskeja, kesäkahviloita ja marjanmyyntipisteitä.
Kesätyöpaikkoja on valvottu aiemminkin, mutta tänä kesänä pyrittiin avin mukaan erityisesti keskustelemaan työntekijöiden kanssa ja varmistumaan siitä, että työuran alussa olevilla työntekijöillä on käsitys omista oikeuksistaan.
Jopa puolella tarkastuksista jouduttiin antamaan velvoitteita työterveyshuoltoon liittyen. Viidesosalla työpaikoista työterveyshuolto puuttui kokonaan.
Työpaikoilla koettiin, ettei lakisääteisellä työterveyshuollolla ole merkitystä kausityöpaikoilla. Työterveyshuolto on kuitenkin pakollinen kaikilla työpaikoilla, joilla on työsuhteisia työntekijöitä, työsuojeluviranomainen muistuttaa.
Huolestuttavimmat havainnot liittyivät työehdoista sopimiseen, työvuorosuunnitteluun ja työehtosopimuksen palkkamääräysten noudattamiseen.
Joka viidennellä tarkastuksella havaittiin puutteita työsuhteen ehdoissa ja kahdeksalla prosentilla tarkastuksista havainto liittyi palkan määräytymisen perusteisiin. Työpaikalla oli joko sovellettu väärää työehtosopimusta tai palkka oli työsopimuksessa sovittu alle alan yleissitovan työehtosopimuksen.
Kesätyöpaikoilla tyypillisesti muutetaan työvuoroluetteloita sään muuttuessa. Työsuojelutarkastajat ovat vuosia puuttuneet lain vastaisiin menettelyihin, mutta edelleen näitä tilanteita tulee toistuvasti tarkastuksilla vastaan, avi kertoo.
Työntekijöille tiedotettua työvuoroluetteloa ei pääsääntöisesti saa muuttaa ilman työntekijän suostumusta. Työntekijä ei myöskään voi antaa pysyvää suostumusta siihen, että hänen työvuorojaan voidaan muuttaa muutaman tunnin varoitusajalla. Yhdellä työpaikalla kymmenestä havaittiin puutteita työvuoroluettelossa.