Tallipihan Suklaapuodin yrittäjäsisarukset Ulla Tuori ja Hanne Tuori-Kalliokoski avaavat lokakuun alussa uuden suklaamyymälän Tampereen Kauppahalliin.
Avajaisia vietetään perjantaina 2.lokakuuta.
– Meillä oli viime jouluna kauppahallissa pop-up-myymälä. Se sai paljon kiitosta monilta tamperelaisilta, jotka asioivat mielellään aivan ydinkeskustassa. Erityisesti sesonkeina eli jouluna ja kesällä Tallipihan puoti on ollut todella suosittu, joten uskomme, että toiselle myymälälle on Tampereella tarvetta. Luotamme myös täysin Tampereen keskustan vetovoimaan. Eikä se toki ainakaan vähene ensi vuonna kun ratikka kulkee ja keskustan kadut on saatu kuntoon, Tuori pohtii tiedotteessa.
Myymälä on avoinna maanantaista perjantaihin kello 10–18 sekä lauantaisin kello 10 –16.
Vielä keväällä tunnelmat olivat varsin toiset. Kun uutiset koronapandemian rantautumisesta saapuivat, Suklaapuodin yrittäjät päättivät väliaikaisesti sulkea Tallipihan puodin ovet.
– Hetken aikaa sitä mietti, mitä nyt tehdään. Siinä tilanteessa oli pakko luoda itsensä uudestaan ja lähteä hakemaan myyntiä uusista kanavista, Tuori-Kalliokoski kertoo tiedotteessa.
Kahdessa viikossa siskokset laittoivat pystyyn verkkokaupan ja muuttivat puodin pakkaustilaksi. Samalla asiakaskunta laajeni koko Suomen alueelle.
Verkkokaupan kysyntä oli alusta lähtien niin suurta, että yrittäjät rekrytoivat uuden työntekijän vakituisen henkilökunnan avuksi.
Kun kesän alussa puoti jälleen avattiin, alkoivat suomalaiset matkustaa loma-aikana kotimaassa. Tämä näkyi voimakkaana kasvuna myös Suklaapuodin asiakasmäärissä.
– Heinäkuussa rikottiin kesän myyntiennätys, kun kuun liikevaihto tuplaantui vuoden takaiseen verrattuna, Tuori-Kalliokoski toteaa.
Tallipihan Suklaapuoti täyttää tänä vuonna kymmenen vuotta. Kun Tallipihalle etsittiin aikoinaan uutta suklaapuotiyrittäjää, Ulla Tuori harkitsi viisi sekuntia.
– Olen koulutukseltani maantiedon opettaja enkä tiennyt suklaa-alasta mitään, mutta ei tällaisesta tilaisuudesta voinut kieltäytyä. Tallipihan miljöö on niin ainutlaatuinen ja suklaa alana mielenkiintoinen, että päätin ryhtyä seikkailuun.
Viisi vuotta sitten Tuorin sisar Hanne Tuori-Kalliokoski lähti mukaan toimintaan. Nyt suklaasiskot luotsaavat yhdessä yhtä Suomen elämyksellisintä suklaapuotia, jolla on faneja ympäri maan.
– Parasta on nähdä, miten asiakkaiden silmät syttyvät, kun he astuvat ensi kertaa sisälle puotiin. Moni kertoo, että he ovat tulleet varta vasten Tampereelle satojen kilometrien päästä vain vieraillakseen Suklaapuodissa. Sellaisina hetkinä tietää olevansa oikealla alalla, Tuori-Kalliokoski tiivistää.