Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tampereen ammattikorkeakoulu saa uuden rehtorin

Tampereen ammattikorkeakoulun uudeksi rehtori-toimitusjohtajaksi on valittu Tapio Kujala. Hän aloittaa tehtävässä 4.1.2021.

Kujala on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden tohtori. Kujala siirtyy tehtävään Diakonia-ammattikorkeakoulusta, jossa hän toimii rehtori-toimitusjohtajana. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa Yleisradiolla ja Kansanvalistusseurassa.

Rehtorivalinnasta päätettiin Tampereen ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksen kokouksessa 24. syyskuuta.

– Hallitus valitsi Tapio Kujalan yksimielisesti rehtori-toimitusjohtajan tehtävään. Tapio Kujalalla on vahva ammattikorkeakoulukentän tuntemus ja kyvykkyys viedä läpi uudistuksia yhteistyössä henkilöstöä ja opiskelijoita kuunnellen. Uskon Tapion tuovan lisää syvyyttä ja vaikuttavuutta TAMKin kehittämiseen osana Tampereen korkeakouluyhteisöä, toteaa TAMKin hallituksen puheenjohtaja Mari Walls TAMKin tiedotteessa.

TAMKia 23 vuotta johtanut Markku Lahtinen jättää rehtorin ja toimitusjohtajan tehtävänsä vuoden 2020 lopussa.