Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pirkanmaalla tuhannet ilman sähköä Aila-yön jäljiltä – Sähköyhtiöltä varoitus: Linjoille kaatuneisiin puihin ei saa itse koskea

Aila-myrsky riehuu parhaillaan Pirkanmaalla.

Linjoille kaatuneet puut ovat aiheuttaneet sähköhäiriöitä.

Tampereen Sähkölaitos kertoi aamulla, että sähköttä oli yli 300 sen Teiskossa olevaa taloutta. Energiateollisuuden sähköhäiriö tietojen mukaan Tampereella sähköttömiä asiakkaita oli kello 8:n jälkeen yli 400.

Elenian mukaan sen asiakkaista Pirkanmaalla oli aamukahdeksalta 1337 oli ilman sähköä. Yön jäljiltä määrä oli voimakkaassa kasvussa.

– Asiakkaiden on varauduttava pitkiinkin sähkökatkoihin erityisesti haja-asutusalueilla Pirkanmaalla, Keski-Suomessa ja Kanta-Hämeessä, tiedotti Elenia torstaiaamuna.

Myrskyn varsin poikkeuksellinen tuulen suunta pohjoisesta saa aikaan sähkökatkoja tavanomaista enemmän. Koko Suomessa on lehdet puissa ja alkusyksyn sateiden jäljiltä maa on hyvin märkää, minkä vuoksi puustovaurioita on tulossa laajalti.

Johdoilla roikkuviin puihin ei saa koskea eikä ryhtyä itse raivaamaan. Sekä raivaus- että korjaustyöt ovat turvallisuussyistä ehdottomasti ammattilaisten työtä.

Mikäli sähköjen palauduttua kiinteistön sähköverkko käyttäytyy oudosti, esimerkiksi valot palavat normaalia kirkkaammin tai himmeämmin, saattaa syynä olla sähköverkon nollajohtimen katkeaminen. Tästä voi seurata laitevaurioita, tulipalo ja pahimmillaan sähköiskun vaara