Nordea muuttaa palvelumallia Pirkanmaalla: satsaa etäpalveluihin – Hämeenkadun keskuskonttoriin ilman ajanvarausta, ajanvarauksella enää kolmeen

Tomi Tulonen Petteri Mäkinen/Tamperelaisen arkisto
Petteri Mäkinen

Petteri Mäkinen

Nordean palveluihin tulee muutoksia Pirkanmaalla.

Syyskuun puolivälistä lähtien pienemmissä konttoreissa voi asioida ajanvarauksella ja Tampereen keskuskonttori Hämeenkatu 22:een pääsee myös ilman ajanvarausta jokaisena arkipäivänä.

Samalla Nordea panostaa entistä enemmän etäpalveluihin, joiden kysyntä kasvaa koko ajan: Keväällä etätapaamiset kattoivat jopa 90 prosenttia kaikista sijoitus- ja lainaneuvotteluista.

– Jo 95 prosenttia kaikista pankkiasioinnista hoituu etänä. Haluamme olla edelläkävijöitä etäpalveluissa laajaa konttoripalvelua unohtamatta. Koronaviruspandemian aikana käytössä ollut ajanvaraus on saanut paljon hyvää palautetta ja mahdollistamme edelleen myös sen”, Tampereen toimipaikanjohtaja Tomi Tulonen kertoo pankin tiedotteessa.

– Koronaviruspandemian aikana yhä useampi asiakas on löytänyt etäpalvelut. Tarjoamme tietysti myös tukea uusien asiointitapojen käyttöönottoon, Tulonen lisää.

Ilman ajanvarausta palvelua saa nopeissa pankkiasioissa Hämeenkatu 22:n konttorissa maanantaista perjantaihin kello 10.00–16.30.

Ajanvarauksella voi keskuskonttorin lisäksi asioida Nokian, Ideaparkin ja Sastamalan konttoreissa asioissa, joiden hoitaminen ei etäkanavissa ole mahdollista. Tällaisia ovat muun muassa joidenkin asiakirjojen toimitukset. Ajanvarauksen voi tehdä Nordean asiakaspalvelunumerosta.

Hämeenkatu 7:n kassakonttori on edelleen auki maanantaisin, tiistaisin ja perjantaisin kello 10.00–16.30.

Koronaviruspandemian vuoksi Nordean Pirkanmaan konttoreissa siirryttiin keväällä palvelemaan asiakkaita pääasiassa ajanvarauksella ja etätapaamisin.

Nordean konttoreissa noudatetaan edelleen koronaviruspandemiaan liittyviä varotoimenpiteitä. Huomiota kiinnitetään hyvään käsihygieniaan ja etäisyyksiin ja asiakkaan niin halutessa konttori tarjoaa ajan varanneille maskin fyysistä tapaamista varten.

– Tähän asti olemme onnistuneet koronaviruksen torjunnassa erinomaisesti. Tiedossamme ei ole yhtäkään Pirkanmaan konttoreista alkunsa saanutta tartuntaketjua emmekä aio tinkiä turvallisuudesta jatkossakaan, Tulonen toteaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut