Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Finnpark valtaa Turkua – Toriparkki aukeaa Turussa, mutta puomit kääntyvät ja pysäköinti maksetaan tamperelaisella tekniikalla

Tampereen kaupungin omistama pysäköintipalveluyhtiö Finnpark pääsee operoimaan Turun keskustan uutta Toriparkkia.

Asiasta tiedotettiin tiistaina.

Toriparkki avataan Turun keskustaan joulukuussa.

– Keskustan saavutettavuus nousee uudelle tasolle Toriparkin keskeisen sijainnin ja pysäköinnin helppouden myötä, Turun Toriparkki Oy:n toimitusjohtaja Jari Pölönen kertoo tiedotteessa.

– Jos pysäköinti sujuu niin, että olemme mahdollisimman huomaamattomia, olemme onnistuneet, Finnparkin operatiivinen johtaja Tami Koivuniemi sanoo tiedotteessa.

Toriparkissa käytetään Moovy-pysäköintisovellusta. Moovy on Finnparkin kehittämä sovellus, joka on jo käytössä esimerkiksi Tampereella, Kuopiossa ja Jyväskylässä sekä kauppakeskus Triplassa Helsingissä. Moovy tulee uudeksi mobiilimaksamisen vaihtoehdoksi sekä Helsingin että Turun kaupungin maksullisille kadunvarsialueille syksyllä.